Kun muovi huomioidaan vaihtoehtona riittävän aikaisin suunnittelussa, voidaan usein keventää rakennetta, vähentää kokoonpanoa ja yksinkertaistaa valmistusta ilman että tuotteen toiminnallisuus heikkenee. Autamme osasi valmistettavuuden selvittämisessä.
VMT vahvistaa organisaatiotaan seuraavaa kasvuvaihetta varten
VMT:n liikevaihto on kolminkertaistunut kymmenen vuoden aikana ja sen ennakoidaan kasvavan kuluvalla tilikaudella noin 50 prosenttia. Tulevaisuuden kasvun turvaamiseksi yhtiö on vahvistanut organisaatiotaan kolmella uudella asiantuntijalla varmistaakseen, että palvelukyky, toimitusvarmuus, tuotekehitysosaaminen ja asiakaskokemus kehittyvät kasvun mukana.

Vahvistusta kasvuun, kehittämiseen ja asiakastyöhön
VMT:n tavoitteena on yhdistää kasvavan yrityksen osaaminen ja luotettavuus ketterään toimintatapaan, josta yhtiö tunnetaan. Toiminnan kehittämisen tavoitteena on, että jatkuva parantaminen näkyy asiakkaiden suuntaan entistä parempana palveluna, aktiivisempana yhteistyönä ja vahvempana asiakaskokemuksena.
Tätä kehitystyötä vahvistamaan VMT:lle on liittynyt Ari Paalijärvi. Hän tuo mukanaan laajaa kokemusta valmistavan teollisuuden liiketoiminnan, toimintatapojen ja organisaatioiden kehittämisestä. Paalijärvi on työskennellyt uransa aikana muun muassa muovi-, elektroniikka- ja telekommunikaatioteollisuuden johtotehtävissä sekä ollut rakentamassa kasvua, kehittämässä prosesseja ja vahvistamassa yritysten toimintakykyä.
VMT:llä hänen tehtävänsä painottuvat liiketoiminnan kehittämiseen, myynnin tukemiseen ja kasvun mahdollistamiseen johdon ja johtoryhmän neuvonantajana.
Paalijärvi näkee VMT:llä merkittävää potentiaalia vahvistaa asemaansa asiakkaidensa kumppanina samalla, kun toimintaa kehitetään entistä systemaattisemmin.
”Pyrin keskustelemaan ja ymmärtämään mahdollisimman hyvin prosessit niin asiakasrajapinnassa kuin tuotannossakin. Kun ymmärrämme paremmin, mitä olemme tekemässä ja miksi, pystymme kehittämään toimintaa fiksummin ja rakentamaan entistä parempia palveluita asiakkaille.”
Paalijärvelle tärkeä osa työtä on myös osaamisen kehittäminen ja jakaminen organisaation sisällä, sillä vahva osaaminen näkyy hänen mukaansa lopulta myös asiakkaalle.
”Kasvun pitää näkyä asiakkaalle parempana palveluna, ei raskaampina prosesseina.”
Vahvaa tuotekehitys- ja materiaaliosaamista
Tuote- ja kehityspäällikkö Johanna Sirén tuo VMT:lle laajan kokemuksen muoviteollisuudesta, materiaalitekniikasta ja tuotteiden kehittämisestä. Hän on uransa aikana työskennellyt muun muassa ruiskuvalun, ekstruusioteknologioiden sekä vaativien monikomponenttituotteiden parissa ja vienyt tuotteita ideasta markkinoille kansainvälisissä toimintaympäristöissä.
Sirénin vahvuutena on vahvan teknisen osaamisen yhdistäminen käytännönläheiseen kehittämiseen. Hän tunnistaa herkästi mahdollisuuksia tehdä asioita tehokkaammin ja asiakkaan näkökulmasta paremmin.
”Tarkastelen asioita mielelläni tuorein silmin ja etsin aktiivisesti uusia ratkaisuja niin asiakasrajapinnassa kuin tuotekehityksessäkin. VMT:llä yhdistyvät kiinnostavalla tavalla teknologiaosaaminen, ketteryys ja mahdollisuus vaikuttaa kokonaisuuksiin.”
Jo ensimmäisten viikkojensa aikana Sirén on lähtenyt haastamaan totuttuja toimintamalleja ja kehittämään yhtä VMT:n keskeisistä prosesseista uudesta näkökulmasta. Kehitystyön tavoitteena on luoda asiakkaille sujuvampi palvelukokemus sekä rakentaa toimintatapaa, joka erottaa VMT:n kilpailijoistaan.
Lisäksi hänen kokemuksensa materiaaleista, valmistusteknologioista ja tuotteiden kaupallistamisesta vahvistaa VMT:n kykyä tukea asiakkaita oikeiden materiaalien, valmistusmenetelmien ja kustannustehokkaiden ratkaisujen valinnassa jo tuotekehityksen varhaisista vaiheista lähtien.
Parempaa toimitusvarmuutta tuotannonsuunnittelun kehittämisellä
Syksyn aikana VMT:n joukkoon on liittynyt myös tuotannonsuunnittelija Mika Uitto, jonka tehtävänä on kehittää tuotannon läpinäkyvyyttä, ennakoitavuutta ja ohjattavuutta.
Hyvin toimiva tuotannonsuunnittelu näkyy asiakkaalle ennen kaikkea toimitusvarmuutena. Kun materiaalivirrat, resurssit ja asiakastarpeet ovat paremmin hallinnassa, voidaan tuotantoa suunnitella tehokkaammin ja vastata asiakkaiden tarpeisiin entistä paremmin.
”Tavoitteena on löytää tilaus-toimitusprosessista kipupisteitä ja parantaa niitä. Kun tiedämme mahdollisimman hyvin, mitä asiakas tarvitsee, mitä tuotannossa tehdään ja milloin materiaalien ja komponenttien pitää olla talossa, pystymme sekä tehostamaan tuotantoa että vastaamaan paremmin asiakkaan tarpeeseen”, Uitto kertoo.
Tuotantojohtaja Erkki-Jussi Lahtisen mukaan vahvistus tukee VMT:n pitkäjänteistä kehitystyötä.
”Saimme lisää voimaa tuotannonsuunnitteluun. Nyt pääsemme kehittämään tuotannonohjausta isommalla porukalla, ja tavoitteena on, että kehitys näkyy asiakkaalle entistä parempana toimitusvarmuutena.”
Osaamista seuraavan kasvuvaiheen tueksi
VMT:n vahva kasvu luo uusia mahdollisuuksia, mutta samalla myös tarpeen kehittää toimintaa jatkuvasti. Uudet asiantuntijat vahvistavat yhtiötä juuri niillä osa-alueilla, jotka ovat asiakkaiden kannalta tärkeimpiä: liiketoiminnan kehittämisessä, tuotekehityksessä, tuotannon suorituskyvyssä ja toimitusvarmuudessa.
”Olemme kasvaneet viime vuosina voimakkaasti, ja samalla myös asiakkaidemme tarpeet sekä meille asetetut vaatimukset ovat kasvaneet. Haluamme varmistaa, että kasvu näkyy asiakkaillemme ennen kaikkea parempana palveluna, vahvempana teknisenä osaamisena ja hyvänä toimitusvarmuutena. Siksi olemme vahvistaneet organisaatiotamme nyt suunnitelmallisesti juuri näillä osa-alueilla,” VMT Plasticin toimitusjohtaja Marja Haapanen toteaa.
”Arin, Johannan ja Mikan myötä saamme meille paljon uutta kokemusta ja osaamista, mutta samalla haluamme säilyttää sen ketteryyden, nopean päätöksenteon ja asiakaslähtöisyyden, jotka ovat VMT vahvuuksia. Tavoitteemme ei ole rakentaa raskaampaa organisaatiota vaan entistä vahvempi VMT seuraavaa kasvuvaihetta varten.”
Yhteinen tavoite on selkeä. VMT haluaa kasvaa hallitusti, kehittää palvelukykyään ja varmistaa, että asiakkaat saavat jatkossakin ketterää palvelua, vahvaa teknistä osaamista sekä luotettavia ratkaisuja vaativiin valmistuksen ja tuotekehityksen tarpeisiin.
























