Kierrätysraaka-aineet muoviteollisuudessa – uusi Fortum Circo® mahdollistaa kuluttajien keräysmuovin käytön puhallusmuovauksessa

Kierrätysraaka-aineiden käyttö muoviteollisuudessa on yleistynyt vuosien myötä. Tärkein syy tähän on ympäristönäkökulma ja tavoite pienentää lopputuotteiden hiilijalanjälkeä. Vaikka kierrätysmateriaalien käyttö kiinnostaa ja siihen kannustetaan, on uusiomuovin jalansijaa jarruttanut tähän asti raaka-aineiden epävarma saatavuus.

”Kierrätysraaka-aineiden käytössä on ollut tavallisesti se ongelma, että tarjolla olevat raaka-aineet ovat erilaisia ja niitä on vaihtelevasti tarjolla. Pääosa käyttämästämme kierrätysraaka-aineista on tullut tähän asti rakennusteollisuudesta ja maarakennuksesta, sillä muuta kierrätysmateriaalia ei ole juuri ollut tarjolla, ainakaan riittäviä määriä”, myyntipäällikkö Ville Mäkinen kertoo.

Käytettävissä olevan kierrätysraaka-aineen määrän odotetaan kasvavan lähivuosina, sillä muovin keräykseen ja kierrätykseen kannustetaan nyt myös kuluttajia. EU:n tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä jäsenmaissa kierrätetään jo puolet kotitalouksen muovipakkauksista. Kuluttajien innostus muovin kierrätykseen luo uusia mahdollisuuksia kierrätysraaka-aineiden markkinoille.

Fortum Circo: muovipakkauksista uusiomuoviksi

Suomessa kotitalouksilta kerättyä muovipakkausjätettä käsitellään Fortumin muovijalostamossa Riihimäellä, jossa keräysmuovi lajitellaan ja jalostetaan pieniksi granulaattirakeiksi. Uusi kierrätysmuoviraaka-aine kulkee nimellä Fortum Circo.

”Fortum Circo on kotimainen uusioraaka-aine, joka tuo konkretiaa kuluttajien muovien lajittelulle. On hienoa huomata, että kuluttajat, brändin omistajat ja valmistajat kiinnittivät entistä enemmän huomiota raaka-aineiden alkuperään ja vastuullisuuteen. Neitseelliseen muoviin verrattuna Fortum Circon hiilijalanjälki on noin puolet pienempi. Lisäksi se on materiaalina monipuolinen, ja ominaisuuksia voidaan räätälöidä asiakaskohtaisesti käyttökohteeseen ja tuotantomenetelmiin sopivaksi”, kertoo Anniina Rasmus, Fortum Circon brändimyyntipäällikkö.

”Fortum Circo avaa täysin uudenlaisia mahdollisuuksia, sillä kuluttajilta kerättyä kierrätysmuovia ei ole ollut aiemmin tässä mittakaavassa saatavilla. Näen tämän uuden raaka-aineen etuina erityisesti sen hyvän saatavuuden ja tasaisen laadun. Fortum Circo mahdollistaa sen, että voimme valmistaa kuluttajien muovipakkausjätteestä puhallusmuovaustuotannossamme täysin uusia tuotteita. Odotamme mielenkiinnolla myös tulevaa yhteistyötä Fortumin kanssa kierrätysraaka-aineiden parissa”, Mäkinen iloitsee.

Kierrätysraaka-aineiden käyttö tulevaisuudessa

VMT:n tuotannosta noin 30 % valmistetaan tällä hetkellä kierrätysraaka-aineista. Määrän toivotaan kasvavan lähivuosina. Tuotannon raaka-ainejärjestelmät on uusittu, jotta ne soveltuvat paremmin kierrätysraaka-aineiden käyttöön. Myös omasta tuotannosta syntyvä hukkamateriaali hyödynnetään lähes täysimääräisesti.

”Asiakkaat ovat kiinnostuneita kierrätysraaka-aineista ja kannustamme niiden käyttöön. Tekniset muoviosat valmistamme edelleen uudesta raaka-aineesta, mutta monen muun tuotteen raaka-aineeksi soveltuu myös uusiomuovi. Selvitämme aina asiakkaan kanssa, onko kierrätysraaka-aineen käyttö mahdollista”, Mäkinen sanoo.

”Haluamme käyttää muovia viisaasti ja valita juuri oikean raaka-aineen oikeaan kohteeseen”, toimitusjohtaja Marja Mäkinen toteaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!
Lisätietoa Fortum Circosta: www.fortum.com/circo

 

Digitaalinen koneiden tehokkuusseurantajärjestelmä käyttöön myös ruiskuvaluosastolle

 

Ruiskuvalutuotannossa on otettu käyttöön uusi koneiden tehokkuudenseurantajärjestelmä (OEE). Järjestelmä otettiin käyttöön puhallusmuovauksen puolella vuosi sitten, ja nyt seurantajärjestelmä on asennettu myös ruiskuvalukoneisiin. Tuotantopäällikkö Erkki-Jussi Lahtinen kehuu, että molempien tehtaiden tuotantoa voi seurata nyt digitaalisesti ja kokonaistilanteen näkee jo muutamalla silmäyksellä.

”Järjestelmän kautta voidaan seurata koneiden toimintaa reaaliajassa. Järjestelmästä näkee helposti jokaisen koneen käyttöasteen, tavoiteajan, todellisen tuotantoajan, seisonta-ajan ja tuotemäärän. Samalla voidaan seurata viallisten kappaleiden eli hävikin määrää”, Lahtinen kertoo.

Järjestelmä antaa yritysjohdolle arvokasta tietoa tuotannon tilanteesta, mutta samalla se toimii käytännön työvälineenä koneita valvoville työntekijöille. ”Järjestelmä ohjaa hyvin päivittäistä tuotantoa ja tekemistä. Tarkoitus on, että tietoja ei tarvitse käydä katsomassa koneelta – riittää, kun kääntää vähän päätä. Puhallusmuovauspuolella meillä on jo hallin seinällä iso näyttö, josta näkee suoraan, missä tuotannon suhteen ollaan menossa ja pian tällainen saadaan myös ruiskuvalupuolelle”, Lahtinen sanoo.

Mutu-tuntuma vaihtui tarkkaan tietoon

Koneiden tehokkuuden seuranta oli hankalaa ennen uuden järjestelmän käyttöönottoa. ”Ihmisellä on sisäänrakennettu tapa vähän sievistellä ja kaunistella asioita. Tämä järjestelmä sen sijaan on lahjomaton – se antaa tarkkaa tietoa koneiden tekemisestä. Myös mahdolliset laatuongelmat nousevat selvästi näkyviin, jolloin päästään paneutumaan heti oikeisiin asioihin”, Lahtinen kertoo.

Data toimii päätöksenteon tukena paremmin kuin mututuntuma. Novotek Oy:n toimittama järjestelmä avaakin täysin uudenlaisen näkymän tuotannon nykytilaan ja kehityskohteisiin. ”Tuotannon kehittämisen kannalta tämä on ihan ehdoton työkalu”, Lahtinen kiteyttää. ”Jos tehokkuuden määritelmä on perustunut käsin kerättyyn tietoon ja uskotaan, että kaikki on kohdallaan, niin tällaisen järjestelmän asennuksen jälkeenhän se varsinainen työ vasta alkaa”, Lahtinen toteaa.

Toiminnan kehittäminen hyödyttää aina myös asiakasta

Asiakkaalle uusi järjestelmäinvestointi näkyy ennen kaikkea parempana laatuna ja toimintavarmuutena. Tarkasti seuratusta tuotantoprosessista saadaan paremmin tunnistettua ja ratkaistua mahdolliset ongelmakohdat ja pullonkaulat. Kun tuotanto toimii tehokkaammin, se mahdollistaa asiakkaalle kilpailukykyisemmät hinnat ja toimitusajat.

”Tiedämme nyt tarkasti, kuinka paljon tuotteiden valmistamiseen kuluu aikaa. Reaaliaikainen tuotannonseurantajärjestelmä mahdollistaa entistä tarkemman hinnoittelun, joten järjestelmän kautta saadulla datalla on iso vaikutus koko tilaus-toimitusprosessiin”, Lahtinen toteaa.

Investointeja myös uusiin koneisiin, robotteihin ja koulutukseen

Koneiden tehokkuudenseurantajärjestelmän lisäksi investointeja on tehty myös koneisiin, robotteihin ja henkilökunnan koulutukseen. Ruiskuvalutuotanto saa vielä loppuvuoden aikana uuden ABB:ltä hankitun robotin ja alkuvuonna uuden ruiskuvalukoneen.

Vaikka uudet koneet ja robotit ovat erinomainen tapa tehostaa tuotantoa, on yrityksen tärkein voimavara henkilökunnan osaaminen. Henkilökuntaa koulutetaan uuden robotin käyttöön muun muassa ABB:n opetuslaboratoriolla. Tämän lisäksi osaamista kehitetään ensi vuonna alkavilla automaatio- ja ruiskuvalukoulutuksilla, jotka on suunniteltu yhteistyössä Tampereen seudun ammattiopisto Tredun kanssa.

”Henkilöstön osaamiseen panostamalla vahvistamme yrityksen kilpailukykyä ja varmistamme tulevaisuuden kasvua. VMT:n henkilöstö on jo vuosien ajan ollut mukana kehittämässä toimintaamme ja yritykseemme on muodostunut uudistumisen kulttuuri. Jatkuva kehittyminen vahvistaa osaltaan myös henkilöstön motivaatiota ja työn mielekkyyttä. Haluamme tarjota jokaiselle työntekijällemme mahdollisuuden kehittyä ja oppia uutta, mielekkään työn ohessa”, toimitusjohtaja Marja Mäkinen kertoo.

Menetelmien viidakko – Säiliömäiset kappaleet

Erityyppisiä säiliömäisiä tuotteita on maailmassa paljon, mutta millainen prosessi niiden valmistamisen taustalla on? Säiliömäiset muovituotteet ovat nykyään päivittäinen osa arkeamme virvoitusjuomapulloista huoltoasemien pesunestekanistereihin. Toki arjessamme näkyy säiliöitä myös huomattavasti suuremmassa mittakaavassa. Esimerkiksi kaupungeissa hyödynnetään nykyään vähemmän tilaa vieviä, maan alle upotettuja jätteiden syväkeräyssäiliöitä. Näidenkin rungot kuuluvat säiliömäisten tuotteiden ryhmään.

Helposti havaittavien säiliöiden lisäksi on myös hieman tuntemattomampi teknisten säiliöiden ryhmä. Nämä säiliöt ovat sellaisia, jotka lymyävät koneiden ja laitteiden uumenissa mahdollistamassa niiden toimintoja. Joskus osat eivät näy käyttäjälle ollenkaan koko tuotteen elinkaaren aikana.

Säiliömäinen tuote vaatii valmistusmenetelmältä enemmän

Miten sitten määritellään säiliömäinen muovituote? Vaikka kenttä onkin kattava, niin tietyt reunaehdot auttavat joukon rajaamisessa. Säiliömäinen muoto ja sisätilavuutta ympäröivä yhtenäinen ulkopinta ovat määrittelyn perusominaisuudet. Yleensä niin sisä- ja ulkopuolellakin on jokin toiminnallinen tarkoitus.

Säiliömäinen kappale ei kuitenkaan ole sama asia kuin kuorikappale. Alla karkea hahmotelma näiden eroista.

Perinteisessä muovituotteen valmistuksessa muottityökalu pystytään laittamaan tuotteen sisäpuolelle. Säiliömäistä muotoa valmistettaessa muottityökalua ei kuitenkaan voida hyödyntää samalla tavalla, vaan sisäpuoli täytyy saada muovautumaan ikään kuin itsestään. Tämä on ratkaistavissa myös niin, että valmistetaan kaksi kuorikappaletta ja asetetaan ne vastakkain, jolloin syntyy myös säiliötä vastaava muoto. Tämän menetelmän heikkous on se, että se jättää ikävän sauman tuotteen keskelle ja vaatii erillisen liitostavan. Näin mahdollinen riski vuodoille ja muille ongelmille myös kasvaa.

Valmistusmenetelmissä selkeät erot tarpeiden mukaan

Jos säiliömäiselle kappaleelle halutaan aidosti yhtenäinen ja tiivis seinämämuoto, jää vaihtoehdoiksi kaksi valmistusmenetelmää: puhallusmuovaus ja rotaatiovalu. Näitä kahta verrataan toisiinsa usein kilpailijoina, mutta todellisuudessa kyseessä on kaksi hyvin erilaista valmistusmenetelmää, joilla on selkeät omat vahvuusalueensa.

Valmistusmenetelmää valittaessa on hyvä palata seuraavien peruskysymysten äärelle:
– Mikä on tuotteen koko?
– Miten paljon tuotetta tarvitaan määrällisesti?
– Mikä on lopputuotteen ympäristö ja käyttökohde?

Vastaukset kahteen ensimmäiseen kysymykseen tekevät aika selkeän karsinnan puhallusmuovauksen ja rotaatiovalun välillä. Koosta puhuttaessa säiliömäiset tuotteet mitattaan tilavuutena. Puhallusmuovauksen tehokas hyödyntäminen onnistuu parhaiten noin kahdesta desilitrasta aina 300–400 litraan saakka. Siitäkin ylöspäin toki pääsee, mutta työkalun kokoluokka alkaa kasvamaan niin korkeaksi, että pohjoismaisille valmistusmäärille investointiluokat alkavat olemaan turhan suuret. Kun puhutaan kuutioista tai vähintään yli 500 litran kappaleista, selkeä valinta on rotaatiovalu.

Sarjatuotantoa vai pienempiä eriä?

Kun pohditaan tuotteiden valmistusmääriä, hyvä volyymin mittari on vuosimenekki. Valmistusmäärä tuo jälleen kahden eri menetelmän vahvuudet esiin. Puhallusmuovaus voidaan luokitella sarjatuotantomenetelmäksi, sillä tuotteiden valmistussykli on verrattaen lyhyt (ykkösminuutteja) ja tuotteiden laadullinen toistuvuus on korkeaa tasoa. Valmistetavissa tuotteissa on siis keskenään hyvin vähän laadullista heittoa. Sarjatuotantomenetelmäksi puhallusmuovausta voi kutsua myös siitä syystä, että se pitää volyymista: mitä korkeammalle vuosivolyymi kasvaa, sitä tehokkaammaksi puhallusmuovaus nousee.

Nopean prosessin johdosta puhallusmuovauksen vahvuus onkin tuotteiden tehokas yksikkökustannus.
Hieman korkeahko työkalukustannus saattaa helposti karsia menetelmän listalta, varsinkin kun puhutaan pienemmistä tuotemääristä vuositasolla. Puhallusmuovauksen muottityökalut ovat aina koneistettuja ja vesijäähdytettyjä teräs- tai alumiinimuotteja. Puhallusmuovauksessa muottityökalun täytyy olla rakenteeltaan verrattain kestävä, että se pystyy pitämään kasassa muotin sisälle saatetun paineilman (6-8bar).

Vankkarakenteisina möhkäleinä ne ovat myös pitkäikäisiä ja kestävät oikein käsiteltynä helposti koko tuotteen elinkaaren. Muottikustannuksista huolimatta todellisuudessa kohtuullisen pienetkin sarjat ovat jo puhallusmuovauksella kannattavia. Hyvänä nyrkkisääntönä on, että kun tuotteiden vuosittainen tarve alkaa olla 500 kappaleen luokkaa, kannattaa puhallusmuovausta pitää tarkastelussa mukana. Valmistusmäärissä ei tule myöskään heti raja vastaan, sillä menetelmä taipuu jopa satoihin tuhansiin kappaleisiin saakka yhden muotin voimin.

Rotaatiovalu taas on vuosimenekin näkökulmasta parhaimmillaan pienissä sarjoissa, alle 500 kappaleen vuosivolyymissa. Sen muottityökalut voivat olla rakenteeltaan puhallusmuovausta kevyempiä, jopa ohutlevystä työstettyjä. Tämän mahdollistaa rotaatiovalun paineeton valmistusprosessi, joka samalla pystyy pitämään muottityökalun kustannukset maltillisina. Tosin nykypäivän tuotemuotoilu ja vaativat toiminnalliset muodot ovat pakottaneet myös rotaatiovalumuotit koneistettavien työkalujen maailmaan, jolloin liikutaan hintaluokaltaan puhallusmuovausmuottien kanssa tasoissa. Rotaatiovaluprosessille on ominaista hieman pidempi valmistussykli (kymmeniä minuutteja). Tästä johtuu myös rotaatiovalutuotteiden yksikkökustannusten korkeampia hinta.

Puhallusmuovaus tuo keveyttä, rotaatiovalu mahdollistaa terävät kulmat

Myös ympäristötekijöillä on vaikutus valmistusmenetelmän valintaan. Ympäristötekijöiksi ajatellaan muun muassa käyttölämpötilat, kemialliset rasitukset ja mekaaniset kuormitukset. Tässä tekstissä verratuissa menetelmissä käytössä olevat muoviraaka-aineet ovat melko lailla samat, joten valmistusprosesseille ominaiset erot, kuten seinämän vahvuus, tuovat eniten eroavaisuutta.

Puhallusmuovaustuotteet ovat yleensä selkeästi kevyempiä johtuen paremmasta seinämävahvuuden hallinnasta. Tuotteen seinämävahvuudet voidaan säätää tarkasti, jolloin pystytään valmistamaan kevyitä rakenteita. Pieni heikkouskin tästä menetelmästä kuitenkin löytyy. Terävien ulkonurkkien muodostaminen voi olla hieman hankalaa, sillä muovausprosessi perustuu materiaaliaihion venyttämiseen.

Rotaatiovalulla tilanne on lähestulkoon päinvastainen: terävät muodot ja nurkat sisältävät yleensä moninkertaisen määrän materiaalia tasaisiin seinämiin ja pyöreään muotoon nähden. Tästä syystä lopputuotteet rotaatiovalussa ovat usein melko raskaita. Parhaiten tuotteet menetelmien välillä erottaakin painosta. Rotaatiovalutuotteissa on hieman järeämpi tuntuma – jossain sovelluksissa tästä saattaa olla hyötyä.

Yhteenveto menetelmistä:

  • Eri kokoisten säiliömäisten tuotteiden valmistus:
    • 2 dl – 500 l  Puhallusmuovaus
    • 500+ l  Rotaatiovalu
  • Säiliömäisen tuotteen vuosimenekki
    • >500kpl  Puhallusmuovaus
    • <500kpl  Rotaatiovalu (joissain tilanteissa myös puhallusmuovaus)
  • Tuotteen ominaisuudet
    • Puhallusmuovaus
      • Pyöreät muodot
      • Kevyt, seinämän vahvuus hyvin hallinnassa (Terävät nurkat vaativat huomiota)
      • Hyvä kemiallisen rasituksen kesto
    • Rotaatiovalu
      • Mahdollisuus terävämpiin muotoihin
      • Raskaampi rakenne, runsas seinämänvahvuus (Vahvat nurkat)
      • Hyvä kemiallisen rasituksen kesto

OEE:n käyttöönotto nostaa Lean-toimintamme seuraavalle tasolle

Kehittäminen ja tuotantomme virtaviivaistaminen ovat olleet kantavia teemoja toiminnassamme viimeisten vuosien aikana. Erilaiset järjestelmien ja Lean-ajattelun hyödyntäminen ovat auttaneet selkeyttämään prosessejamme, mikä vaikuttaa suoraan niin sisäiseen työskentelyyn kuin myös asiakkaidemme saamaan palveluun ja tuotteisiin.

Viimeisimpänä projektinamme otimme käyttöön koneidemme tehokkuuden seurantajärjestelmän (OEE), joka on ollut nyt käytössä viime syksystä lähtien. ”Seuraamme tällä hetkellä järjestelmän kautta puhallusmuovikoneita, ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä hyötyihin, joita olemme uudistuksen myötä saavuttaneet”, kertoo projektia luotsannut tuotantopäällikkö Erkki-Jussi Lahtinen.

 

Tarkkaa tietoa, tehokkuutta ja kilpailukykyä

Novotek Oy:ltä tilattu seurantajärjestelmä on tuonut runsaasti etuja mukanaan. ”Musta tuntuu” -ajattelu on vaihtunut faktaan pohjautuvaan tietoon: pystymme tarkasti seuraamaan mitä koneissamme tapahtuu, miten paljon muovikappaleita valmistamme tietyllä aikajänteellä ja virheiden sattuessa tiedämme tarkalleen, missä kohtaa ne ovat tapahtuneet. Järjestelmän asennus sujui vaivattomasti ja työntekijämme ovat omaksuneet järjestelmän käytön nopeasti.

”Koko tuotantoprosessi ja sen tuottavuus on tarkasti seurattavissa, ja ajon aikana pystymme nopeasti reagoimaan mahdollisiin ongelmiin, jolloin aikahäviöt jäävät minimiin”, Lahtinen selostaa ja jatkaa: ”Tämä on tuotannonkehitykselle- ja ohjaukselle tärkeä, nykypäivän standardien mukainen työväline, joka tukee erinomaisesti Lean-toimintaamme.”

Järjestelmän käyttöönotto on tuonut mukanaan myös kilpailukykyä. Tarkempi analysointi ja pullonkaulojen tunnistaminen on vähentänyt hävikkiä sekä mahdollistanut kilpailukykyisemmän hinnoittelun, toimitusajan ja toimitusvarmuuden tarjoamisen asiakkaalle. ”Toimintamme kehittäminen, riippumatta osa-alueesta, vaikuttaa aina positiivisesti myös asiakkaittemme tyytyväisyyteen”, Lahtinen täsmentää.

 

Kehitystyö jatkuva osa arkea

OEE-järjestelmän lisäksi olemme viime vuosien aikana uudistaneet muun muassa kierrätysmateriaaleja hyödyntävän raaka-aineiden syöttöjärjestelmän ja koneiden huoltojärjestelmän. ”Tällä hetkellä olemme keskittyneet varastointijärjestelmän (ERP) laajempaan käyttöönottoon, jonka myötä varastomme seuranta tulee kohentumaan huomattavasti.”

 

Lahtisen mukaan tiedossa on projekteja jo seuraavillekin vuosille: ”Vaikka paljon olemmekin jo saaneet aikaan, niin kyllä mielenkiintoisia kehityskohteita vielä löytyy.” Tiedossa on ainakin ruiskuvalupuolella koneiden siirto isompaan tilaan, mikä kohentaa sisälogistiikkaa huomattavasti. Samalla hallien visuaalisuutta ja viihtyisyyttä pyritään parantamaan ja yhtenäistämään. OEE-järjestelmä tullaan myös laajentamaan ruiskuvalukoneiden seurantaan. ”Meillä löytyy paljon hyviä ideoita, mutta tavoitteenamme on saattaa yksi projekti kerrallaan kunniakkaasti maaliin,” Lahtinen summaa.

 

Haluatko kuulla lisää toiminnastamme? Ota rohkeasti yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!

Pintakuvioitu muovituote

Muotin etsauksella lisäarvoa muovituotteeseen – viimeistelty ilme, helppohoitoisuus ja kustannussäästö

Muotin etsaus – design pintastruktuuri

Muotin etsaus antaa mahdollisuuden tehdä muovituotteelle erilaisia designpintoja esimerkiksi marmori- tai nahkajäljitelmää, rasterointia tai viivoitusta. Etsausprosessissa muotin pintaan syövytetään kemikaaleilla haluttu kuvio. Muovituotteen pintaan jäävän kuvion syvyys riippuu etsausaineen vahvuudesta ja vaikutusajasta. Menetelmällä ei voi tehdä syviä kuvioita vaan vaikuttaa ainoastaan pintastruktuuriin.

Rasteroitu pinta puhallusmuovatussa ilmakanavassa

Pintastruktuurin hyödyt asiakkaalle

Pintastruktuuri tekee muovikappaleesta viimeistellyn näköisen. Asiakkaan tuotteessa pintastrukturoitu muovikappale on mahdollista jättää näkyviin pintaosana.

Viimeistelty design tuo lisäarvoa kokonaisuuteen. Se on helppo pitää puhtaana ja on kestävä.

Asiakkaan suunnitelu- ja kokoonpanoprosessit helpottuvat, kun muovikappaletta ei tarvitse pinnoittaa tai verhoilla. Pintakuvioinnin avulla voidaan jättää pois työvaiheita, mikä nopeuttaa kokoonpanoa asiakkaan päässä ja tuo kustannussäästöjä.

Valmistettavien kappaleiden hinta ei juurikaan nouse. Menetelmä on investointi asiakkaan omistamaan tuotantomuottiin.

Case Avant Tecno

Avant Tecnon kuormaajiin asennetaan puhallusmuovattuja ilmakanavia, jotka on pintastrukturoitu. Muottiin tehty etsaus mahdollistaa sen, ettei ilmakanavaan tarvitse lisätä erillistä verhoilua.

– Alkuperäinen idea oli lisätä muovituotteeseen verhoilu liimaamalla, mutta totesimme, että on parasta tehdä muotti etsattuna. Siten kappaleen pintaan saatiin haluamamme struktuuri, johon olemme olleet todella tyytyväisiä. Pinnassa imitoitiin vähän sitä keinonahkaista pintaa, mitä alunperin mietimme. Se näyttää siistiltä ja istuu hyttiin hyvin. Kun pinta on suoraan muovituotteessa, siitä syntyy iso kustannussäästö, asiakas huomauttaa.

VMT – Ammattitaitoinen kumppanisi

Se miten hienovarainen strukturoitu pinta saadaan siirtymään valmiiseen muovituotteeseen, vaatii ammattitaitoa. Menetelmä on perinteisesti ollut käytössä ruiskuvalumuoteissa. Olemme VMT:llä laajentaneet osaamistamme saman menetelmän käyttämiseen asiakaslähtöisesti myös puhallusmuovausmuoteissa.

Kiinnostuitko?

Kysy lisää myynnistämme!

 

Sitä saat, mitä mittaat!

Yritysmittarit. Mitä ne ovat?

Työtehtävässä käytettävä grammavaaka tai työntömitta ei vielä kerro meille, miten prosessimme toimii kokonaisuutena. Pelkkä liikevaihdon tuijottaminen tavoitteena ei kerro mitään siitä, miten tulokseen on päästy. Ovathan nämäkin omanlaisia mittareita, mutta miten rakentaa sellainen mittaristo, josta on toimintamme kannalta eniten hyötyä. Mittaamalla oikeita asioita, voimme tietää, mikä on yrityksemme kyvykkyys vastata tavoitteisiimme ja asiakkaidemme tarpeisiin.

Yritysmittarit voidaan jaotella kolmeen tasoon:

1) Organisaatiotason mittarit, joilla seurataan strategisen tason tavoitteita
2) Ohjaavat mittarit, joiden tulokset kertovat prosessin kyvykkyydestä
3) Prosessimittarit, joilla varmistetaan tuotteen tai palvelun laatu.

Kuva: Yritysmittareiden tasot

Yhteistä eri tason mittareille on se, että niillä seurataan asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Tavoitteiden asettaminen ja tuloksien aktiivinen seuraaminen auttaa työntekijää sitoutumaan tehtäväänsä. Tavoitteiden saavuttamisen palkitseminen ja epäonnistumisesta välittömän ja rakentavan palautteen saaminen edesauttaa työn jatkuvaa parantamista. Näin syntyy motivoiva ja positiivinen kehittämisen kierre, josta hyötyy sekä työntekijä että työnantaja.

Mistä sitten saa sitä tietoa, jota mitata? Kun alat tarkastella yritystäsi, huomaat että tietoa löytyy ihan joka puolelta! Asiakkaiden ja alihankkijoiden viesteistä, reklamaatioista, koneiden ja laitteiden toiminnasta, itse työtehtävistä, kysymällä työntekijöiltä, työtehtävien vaiheista sekä meille kaikille yhteisestä ajasta. Kysymys onkin, miten saat poimittua siitä parhaat päältä siten, että tieto kertoo parhaiten tavoitteidesi etenemisestä, eikä mittaroinnista tule itse tarkoitus.

Me VMT:llä olemme panostaneet strategiseen suunnitteluun ja olemme valmistelleet kattavan mittarointisuunnitelman kaikille organisaatiomme tasoille. Nyt kun meillä on selkeät ajatukset, mihin suuntaan mennään, enää tarvitsee päättää, millä vauhdilla kuljetaan kohti erinomaista työpaikkaa.

LEAN-asiantuntija, Ella Teivainen

Hyvä muovituotesuunnittelu

Muovi on meille VMT:llä arvokas raaka-aine, jota käytämme aina viisaasti.

Muovin viisas käyttö vaatii hyvää tuotesuunnittelua, johon vaikuttavat:
  • Oikea raaka-aine oikeaan kohteeseen
  • Riittävä määrä raaka-ainetta
  • Oikea muovimenetelmä
  • Kestävien tuotteiden valmistus – elinkaarisuunnittelu ja laatu
  • Raaka-aineen vastuullinen käsittelyä – kierrätys
  • Muottisuunnittelu
Oikea raaka-aine oikeaan kohteeseen

Eri polymeereilla on erilaisia ominaisuuksia. Suosittelemme aina oikeaa raaka-ainetta asiakkaamme muovituotteeseen käyttökohteen mukaan. Raaka-ainevalintaan vaikuttaa usein myös hinta. Asiantuntijamme opastavat kustannustehokkaaseen raaka-ainevalintaan.

Kemikaalien kesto, lämpötilojen vaihtelujen kesto tai iskunkestävyys voivat olla sellaisia ominaisuuksia, jotka tulee huomioida raaka-ainevalinnassa.

Riittävä määrä raaka-ainetta

Hyvässä tuotesuunnittelussa materiaalivalinnan lisäksi on keskeistä raaka-aineen käyttömäärä. Esimerkiksi puhallusmuovausmenetelmällä muovituotteen seinämän vahvuus on helposti säädettävissä. Muovituotteen ohuempi seinämä vähentää myös tuotteen painoa, mikä näkyy lopputuotteessa esimerkiksi pienempänä kokonaispainona.

Hyvässä tuotesuunnittelussa huomioidaan tuotteen käyttötarkoitus ja sen tuottamat vaatimukset. Oikea määrä raaka-ainetta on myös edellytys kestävälle tuotteelle.

Oikea muovimenetelmä

Oikea muovinvalmistusmenetelmä vaikuttaa oleellisesti myös tuotteen käytettävyyteen. Puhallusmuovaus mahdollistaa onton tuotteen valmistamisen, menetelmällä saadaan sekä hyvät lujuusominaisuudet että keveyttä tuotteelle. Ruiskuvalutuotantomme vahvistui uudella Engel Duo 700 koneella ja pystymme myös ruiskuvalamaan suurempia muovituotteita. Investointi oli vastaus asiakastarpeeseen.

Aina ei oman katon alta löydy sopivaa muovimenetelmää, joilloin suosittelemme asiakkaille oikeaa menetelmää heidän muoviratkaisuunsa.

Kestäviä tuotteiden valmistus – elinkaarisuunnittelu

Tuotteen elinkaari huomioidaan tuotesuunnitteluvaiheessa. Tavoitteenamme teknisten muovien valmistamisessa on pitkä elinikä ja turvallinen elinkaari.

Raaka-aineen vastuullinen käsittelyä – kierrätys

Muoviraaka-aine on arvokas materiaali ja huolehdimme siitä. Tuotannossa syntyvät hukkapalat kierrätämme omalla tehtaalla murskaamalla tai lähetämme ne uudelleen granuloitaviksi. Granulointi palauttaa polymeerien ominaisuudet ja on tarpeellinen erityisesti teknisimpien tuotteiden kohdalla.

Muovia emme heitä pois. Kierrätyskelvoton raaka-aine, jota on hyvin vähän, päätyy tehtaaltamme energiantuotantoon.

Muottisuunnittelu

Tuotekehitystyössä on huomioitava sekä asiakkaan tarpeet että muovimenetelmän vaatimukset. Suunnitteluinsinöörimme pöydältä kuitenkin syntyy ratkaisuja, joka lopulta vähentävät asiakkaalta kokoonpanossa minuutteja, säästävät raaka-ainetta ja pienentävät kokonaiskustannuksia.

5S – Erinomainen työpaikka

Erinomaisessa tehtaassa on kaikki järjestetty parhaalla tavalla. Kaikkialla on siistiä ja jokainen työasema on järjestetty hyvin. Onko tämä mahdollista vasta sen jälkeen, kun tehdas on saavuttanut erinomaisuuden, vai ovatko nämä ehtoina erinomaisuuden saavuttamiselle?

 

Virtain Muovityöllä käy tohina. Kehitysprojekteja, ympäristö- ja laatukehitystä, koulutuksia, opiskelijayhteistyötä, investointeja, rekrytointeja, tuotantojärjestelyiden muuttaminen yhdestä hallista kahteen toimipaikkaan ja paljon muuta. Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa, mutta vielä on töitä jäljellä.

Puhallusmuovaustuotanto ja osa viimeistelyosastosta on onnistuneesti siirretty uusiin tiloihin. Erinomainen tilaisuus jatkaa toimintaa järjestämällä tarvittavat tavarat oikeille paikoilleen, kuluttaa dymoa ja värillisiä teippejä, joilla merkitä, mikä kuuluu mihinkin, vähän siivoilla ja miettiä, mistä se trukki olisi parhaiten kaikkien käytettävissä.

Puhumme nyt LEAN-ajattelumallin 5S-menetelmästä. Menetelmän tarkoituksena on vähentää toimintaa hankaloittavaa vaihtelua, eli turhia kuluja aiheuttavia tekijöitä. 5S nimi tulee sen alkuperämaan japaninkielisten sanojen Seiri, Seiton, Seiso, Seiketsu ja Shitsuke alkukirjaimista, jotka edustavat viittä menetelmän vaihetta. Suomen kieliseksi vaiheet taipuvat seuraavasti:

  • Sorttaa – Poista työpisteeltä ylimääräiset työkalut sekä tarpeettomat materiaalit ja tavarat.
  • Systematisoi – Järjestä tarvittaville työvälineille tarkoituksenmukainen paikka. Välineiden omat paikat merkitään selkeästi.
  • Siivoa – Puhdista ja huolla koneet ja laitteet.
  • Standardisoi – Vakiinnuta järjestelyt ja siivous rutiininomaiseksi ja osaksi työntekoa.
  • Seuraa – Ylläpidä vakiintuneita käytäntöjä.

27.1.2020 järjestettiin kaikille työntekijöille infotilaisuus 5S-menetelmän vaiheista. Kaikki pääsivät mukaan kokeilemaan pienen leikkimielisen harjoituksen muodossa, miten työympäristön vakiointi vaikuttaa työtuloksiin. Tilaisuuden tavoitteena oli yhtenäistää ajatusta siitä, miten menetelmää viedään eteenpäin kohti toimivampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa työympäristöä – matkalla kohti erinomaisen työpaikan saavuttamista.

LEAN -asiantuntija, Ella Teivainen

Muovitehdas kasvussa

Virtain Muovityö sai vahvistuksekseen lean-asiantuntijaksi kouluttautuvan Ella Teivaisen. Hänellä on vahvaa osaamista kehitys- ja laatutyöstä ja ennen kaikkea aitoa innostusta tarttua kehittämiseen.

– VMT on kehittämismyönteinen yritys, kehuu Teivainen opintojensa kumppaniyritystä.

Teivainen aloitti marraskuussa Hämeen ammattikorkeakoulun Teknologiayksikön lean-koulutuksessa. Hän tarttuu haasteeseen selkeyttää arkipäivän toimintaa VMT:llä ja erityisesti ottaa käyttöön asiantuntevan henkilöstön osaamisen, ideat ja ongelmanratkaisutaidot.

Materiaalitekniikan DI on tarttunut heti toimeen ja pitänyt henkilökunnalle tehokkaita ja tuloksellisia työpajoja jo ensimmäisten viikkojen aikana ja käy reipasta keskustelua kehittämisestä.

– Ella on erityisen hyvällä tahdilla lähtenyt viemään asioita eteenpäin, kehuu toimitusjohtaja Marja Mäkinen.

Puhallustuotanto suurempiin tiloihin ja ruiskuvalutuotanto uuteen kokoluokkaan

Töitä ja kehittämistä Teivaisella riittääkin. VMT laajentaa vuoden vaihteeseen mennessä puhallustuotantonsa suurempiin tiloihin. Myös ruiskuvalutuotanto astuu uuteen kokoluokkaan uuden Engel ruiskuvalukoneen myötä.

– Olemme kasvuvauhdissa. Nyt on meneillään tuotannon siirto uusiin toimitiloihin, jolloin kolminkertaistamme tuotantotilojemme koon. Lisäksi olemme tehneet konehankintoja, toimitusjohtaja Marja Mäkinen selventää.

Uudet koneet tulevat mahdollistamaan laajemman tuotevalikoiman.

– Entistä tehokkaammalla konekannalla pystymme tarjoamaan asiakkaille kilpailuetua viimeisintä teknologiaa hyödyntämällä. Investoinnit mahdollistavat myös tuotevalikoiman laajentamista uuden tyyppisiin tuotteisiin ja raaka-aineisiin, summailee Marja Mäkinen.

Tuotannon uudelleen järjestelyn ansiosta VMT saadaan käyttöön isot sisävarastot, mikä parantaa entisestään tuotteiden laatua, kun varastoinnin aikana vältytään sääolosuhteiden vaikutuksilta.

– Hyvin suunnitellun layoutin avulla varmistamme kustannustehokkaan tuotannon. Muutoksen myötä materiaalivirtoja tehostetaan ja työpisteitä kehitetään, näkee Teivainen.

Puhallusmuovauksen tekniset edut ja ominaisuudet

Mitä on muovin puhallusmuovaus?

Puhallusmuovausmenetelmä perustuu ekstruusio eli suulakepuristamiseen. Puhallusmuovausmenetelmässä putkimainen lämmitetty muoviaines lasketaan muotin väliin. Muotti suljetaan ja putken sisään johdetaan sopivalla paineella ilmaa, jolloin muovi painautuu muottia vasten. Kappale jäähdytetään, putki leikataan ja muotti avataan ja kappale on valmis viimeistelyyn.

Prosessin läpimenoaika on lyhyt, mikä tekee puhallusmuovatusta kappaleesta hintakilpailukykyisen. Puhallusmuovauksesta erinomaisen massatuotantomenetelmän tekee sen hyvä toistettavuus ja vaihteluvälin hyvä hallittavuus.

Puhallusmuovauksen edut ja ominaisuudet

Puhallusmuovatut kappaleet ovat saumattomia, säiliömäisiä tai ontelomaisia ja usein pyöreämuotoisia. Puhallusmuovatut kappaleet voivat olla myös hyvin pitkiä ja kanavamaisia. Muotorajoitteita ei juurikaan ole. Muovikappaleisiin on mahdollista muotoilla helposti erilaisia väistöjä tai liittää lukuisia inserttejä, kuten metallikierreosia, letkukaroja, tukijalkoja tai kiinnikekorvia.

“Usein varsinkin kone- ja laiteteollisuudessa asiakkaamme haasteena on tilanahtaus yhä pienenevissä konetiloissa. Pystymme puhallusmuovatuilla kappaleilla hyödyntämään ahtaita paikkoja, sillä kappaleet voivat olla monimuotoisia ja seinämän paksuus on hyvin hallittavissa.” 

Puhallusmuovausmenetelmä mahdollistaa tasa- ja ohutseinämäisyyden. Puhallusmuovauksella voidaan kappaleiden seinämävahvuudet määritellä tarkasti, sillä menetelmä takaa hyvän sitkoisuuden. Näin ollen kappaleen painon optimointi on mahdollista, koska seinämävahvuutta ei ole tarpeen kasvattaa, jotta saavutetaan haluttu jäykkyys.

Seinämäpaksuus vaikuttaa painon lisäksi raaka-ainekulutukseen ja sitä kautta tuotteen kappalehintaan. Raaka-aine valinnoilla mahdollistetaan myös läpinäkyvyys, jolloin esimerkiksi nesteen korkeutta voidaan tarkkailla kappaleen seinämän läpi.

Mittatarkkojen muovituotteiden valmistaminen on mahdollista, koska puhallusmuovausprosessissa vaihteluväli on helposti hallittavissa.

”Toista metriä pitkän kappaleen kiinnikekorvien, jotka sijaitsevat eri päissä kappaletta, heitto saadaan pidettyä alle millin sisällä.” 

Myös lujarakenteiset litteät ja ohuet kappaleet onnistuvat puhallusmuovausmenetelmällä. Kotelomainen rakenne takaa tarpeeksi jäykän rakenteen mutta on umpinaista rakennetta kevyempi.

Puhallusmuovauksessa käytetty muoviraaka-aine kestää hyvin kemikaaleja ja on siten turvallinen käyttää haastavissakin kohteissa.

Puhallusmuovausmuotti

Puhallusmuovauskappaleiden muotit ovat erittäin kestäviä ja lähes ikuisia työkaluja. 100 000 kappaleen vuosivolyymin voi hallita mainiosti yhdellä muotilla. Kestävyys ja pitkä käyttöikä näkyy kuitenkin myös muottien hinnassa mutta kompensoituu nopeasti, mikäli muovikappaleen volyymilla on kasvusuunnitelmia.

”Vanhimmat muottimme ovat vuodelta 2003, ja ne toimivat edelleen moitteetta. Teemme muoteille perushuoltoja ja pieniä kunnostuksia aina tarpeen mukaan.”  

 

Ville Mäkinen
Myyntipäällikkö

Muoviteollisuuden asiantuntijat ovat aina käytettävissäsi.
Ota rohkeasti yhteyttä.