Muovi – eilen • tänään • huomenna -näyttely Emil Aaltosen museossa Pyynikinlinnassa

Emil Aaltosen museossa on avautunut muovisuhdettamme käsittelevä näyttely Muovi – eilen, tänään, huomenna. Näyttely esittelee muovin merkitystä monesta näkökulmasta nostaen esiin aikamme ihmeaineen mahdollisuudet ja haasteet.

Muovi tuli Suomeen

Suomeen ensimmäiset muovituotteet tulivat 1800-luvun lopulla ja ensimmäiset kokeilut muoviesineiden valmistamiseksi tehtiin 1910-luvun lopulla. Insinööri Robert Frantsila oli tutustunut Saksassa kaseiinimuovin valmistukseen ja yhdessä kemisti-insinööri Richard Kosterin kanssa hän kehitti galaliittilevyjen valmistustapaa. Vuoden 1920 lopulla jätettiin patenttihakemus ja seuraavana vuonna Sarvis Oy aloitti Tampereella toimintansa. Tehtailija Emil Aaltosen, joka oli yksi yhtiön perustajista, omistukseen Sarvis Oy päätyi vuonna 1926.

Näyttely syntyi yhteistyönä

Näyttely tarkastelee muovia Sarvis Oy:n tuotannon, Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden toteuttamien elokuvien ja tämän päivän muoviteollisuudessa toimivan Virtain Muovityö Oy:n kautta.

Sarviksen lukuisat, tutut kodin esineet kirvoittavat monia muistoja. Usea museovieras löytääkin itselleen tuttuja esineitä vitriineistä. Osa esineistä voi edelleen olla aktiivisessa käytössä osa saattaa tuoda mummolan lapsuuden kesät mieleen.

TAMK on ollut mukana näyttelyn taustatyössä ja rakentamisessa. Media-alan opiskelijat ovat tarkastelleet sitä, millainen on suhteemme muoviin. Opiskelijoiden videot ovat oivaltavia, informatiivisia ja koskettavia. Yhteistyö museon ja TAMKin välille syntyi PackAlliance -hankkeen kautta.

Virtain Muovityö Oy:n rooli näyttelyssä on kertoa perheyrityksen terveisiä muoviteollisuudesta sekä myös pohtia alan tulevaisuutta. Virtain Muovityö Oy on yli viisikymmentävuotias perheyritys Pohjois-Pirkanmaalta. VMT:n kokonaisuus rakentui yhdessä museojohtaja Mika Törmän ja näyttelyarkkitehti Henrietta Lehtosen kanssa.

VMT:n toimitusjohtaja Marja Haapanen iloitsee mahdollisuudesta olla mukana näyttelyssä:

– On hieno olla mukana näin monipuolisessa ja kiinnostavassa muovinäyttelyssä, varsinkin VMT:n viisikymmenvuotisen taipaleen merkeissä. On mahtavaa olla mukana muovihistoriassa tälläkin tavoin ja tuoda myös isän Olavi Mäkisen panos esille siinä, hän summailee.

VMT:n historiaa ja tätä päivää

Näyttelyssä muovialan perheyrityksen historia valottuu Virtain Muovityön perustajan Olavi Mäkisen haastatteluvideosta. Näyttelyssä on myös esillä VMT:n ensimmäinen tuote 80-lätkä ja sen ruiskuvalumuotti.

VMT:n ensimmäinen tuote 80-lätkä ja sen muotti.

 

Kuten museojohtaja Törmä avajaispuheessaan kertoi, tähän kasikympinlätkään liittyy monia muistoja. Hänelle käsikympin lätkä edusti vapautta, kun sai ajokortin ja pääsi autoilemaan itsenäisesti lätkä takaikkunalla.

Uusimpia tuoteratkaisuja näyttelyssä edustavat tekniset työkoneisiin valmistetut puhallusmuovatut muovikappaleet. Virtain Muovityö Oy on myös aktiivinen kierrätysraaka-aineiden hyödyntämisessä ja näyttelyssä sivutaan myös alan vastuullisuutta sekä kierrätysraaka-aineita ja niiden käyttöä nyt ja tulevaisuudessa.

VMT on muovialalla toimivana yrityksenä törmännyt usein näkemykseen siitä, että alaa ei perinteisesti ajatella vastuullisena tai ympäristöystävällisenä. VMT haluaa olla tekemässä muovin käytöstä vastuullista.

VMT:n vastuullisesta otteesta kertoo erityisesti kierrätysraaka-aineen käyttömäärän huima nousu. Vielä pari vuotta sitten vain 20 prosenttia VMT:n tuotannossa käytetystä muoviraaka-aineesta oli kierrätysaineita ja loput 80 prosenttia oli uusia raaka-aineita. Nyt luvut on käännetty toisinpäin – 80 prosenttia VMT:n valmistamista muovituotteista tehdään kierrätysmuoviaineista.

Muovimuistojen keruuhanke

Näyttelyn yhteydessä kerätään myös muovimuistoja, ja -kokemuksia. Miten muovi on osana omaa arkipäivän elämää, miten se on muovannut ja muovaa maailmaa, yhteiskuntaa, elinympäristöä. Keruu tehdään yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa.

 

Muovi – eilen • tänään • huomenna -näyttely Emil Aaltosen museossa Pyynikinlinnassa

Avoinna: 22.4.2023 – 8.10.2023, ke 12–18, la–su 12–16. (kesällä 1.6.–31.8 myös to 12–16)

pyynikinlinna.fi

TAMK

Kokoonpanosta komponenttien hankintaan – VMT Plastic palvelee asiakkaitaan laajalla skaalalla

Laadukkaista muovituotteistaan tunnettu VMT Plastic on viime vuosina laajentanut palvelukattaustaan myös kokoonpanon suuntaan. Oman jalansijan kasvattamisen lisäksi taustalla on yrityksen halu auttaa asiakkaitaan ongelmanratkaisukohdissa.

”VMT Plastic on aina ollut vähän sellainen insinööritalo”, kuvailee myyntipäällikkö Ville Mäkinen. ”Olemme mielellämme ideoineet ja suunnitelleet, miten voisimme auttaa asiakkaita ongelmien ratkaisemisessa.”

Kokoonpanotyössä on äärimmäisen tärkeää tuntea asiakkaan toimintaympäristö ja ymmärtääminne tuotetta, loppukokoonpanoa tai osakokoonpanoa ollaan viemässä. Suuri osa osakokoonpanotöistä on melko yksinkertaisia ja siksikin niiden ulkoistaminen kannattaa.

”Se, että asiakas tekee itse kaiken kokoonpanon ja varastoi tarvittavia komponentteja, ei välttämättä lisää heidän lopputuotteensa arvoa. VMT Plasticin näkökulmasta tilanne on toinen – kun voimme tarjota kokoonpanoa, se kasvattaa myös omien tuotteidemme lisäarvoa”, Mäkinen kertoo.

Avant Tecnon polttoainesäiliössä näkyy laaja yhteistyö

VMT Plastic voi auttaa asiakkaitaan todella laajamittaisesti myös komponenttien hankkimisessa, kilpailuttamisessa ja suunnittelussa eli ammattikielellä sourcaamisessa. Yksi laajaa palvelukattausta hyödyntävistä asiakkaista on kotimainen monitoimikuormaimiavalmistava Avant Tecno.

VMT Plastic valmisti aluksi vain Avant Tecnon tarvitsemaa polttoainesäiliötä. Säiliön korkissa oli avaimella lukittava mekanismi ja ajoneuvossa vielä oma avaimensa. Tämä kahden avaimen maailma kuulosti Mäkisen korvaan hankalalta.

”Ehdotimme asiakkaalle, että laajentaisimme yhteistyötä ja sourcaisimme heille uuden korkin. Korkki myös sarjoitettiin hytin avaimeen sopivaksi ja näin yhdestä avaimesta päästiin eroon. Rakensimme siis asiakkaalle kokoonpantavan komponentin täysin heidän tarpeisiinsa räätälöitynä”, summaa Mäkinen.

Yhteistyön laajentamisen myötä Avant Tecno sai myös pienennettyä suureksi kasvanutta varastoaan.

”Jos tuotteita on varastossa esimerkiksi tuhat kappaletta ja kaikissa on kymmenen liitettävää komponenttia, varaston pitää olla aika massiivinen. Kun tämä monistuu useammassa tuotteissa, varasto paisuu väistämättä aika suureksi. Avullamme asiakas sai varastoeurojakin ajatellen karsittua ylimääräiset komponentit omista tiloistaan”, Mäkinen kuvailee.

Kokoonpanotyö varmistaa asiakastyytyväisyyden

Kokoonpanon ulkoistamisen myötä asiakas saa siis käyttää ydinosaamistaan omaan spesifiin tuotteeseensa, eikä joudu kuluttamaan aikaa ja resursseja heille vähemmän tärkeään komponentin kiinnittämistyöhön. Vastuun ottaminen kokoonpanosta poistaa myös mahdolliset haasteet, joita asiakkaalle on tullut komponenttien kiinnittämisessä VMT Plasticin valmistamaan muovituotteeseen.

”Kun kiinnitämme tarvittavat komponentit itse, voimme ratkaista mahdolliset eteen tulevat haasteet ketterästi omassa tuotannossamme. Näin pääsemme heti kiinni ongelman juurisyyhyn ja asiakas saa varmasti sataprosenttisesti toimivan tuotteen”, huomauttaa Mäkinen.

”Laadunhallinnallisestakin näkökulmasta on siis järkevää kiinnittää kaikki komponentit mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, ennen kun tuotteita lähdetään asiakkaalle toimittamaan.”

Yhteistyön perustana hyvä keskusteluyhteys

Mäkinen kannustaa hyödyntämään VMT Plasticia myös tuotekehityksessä.

”Asiakkaalla voi olla omassa tuotekehityksessään vaikkapa joku polttoainesäiliön kaltainen tuote ja he pähkäilevät siihen sopivaa kiinnikeosaa. Sen sijaan, että he itse käyttäisivät tähän aikaa, koko ongelman voisi siirtää meille”, muistuttaa Mäkinen.

”On tärkeää, että informaatio meidän ja asiakkaan välillä kulkee. Kun keskusteluyhteys on auki matalalla kynnyksellä, tulee harvemmin ongelmiakaan.”

Kumppanuusperiaatteella toimivat yhteistyöt ovat erityisen mieluisia Mäkiselle, joka kokee olevansa ennen kaikkea palveluammatissa.

”Yhteistyömme asiakkaan kanssa syvenee, kun voimme toimittaa heille valmiimman kokonaisuuden ja samalla saamme tilaisuuden tehdä oma työmme parhaalla mahdollisella tavalla.”

 

Lue lisää yhteistyöstämme Avant Tecnon kanssa täältä.

Vastuullisuustoimistamme voit lukea täältä.

VMT tähtää kierrätysraaka-aineiden huippuosaajaksi

VMT on muovialalla toimivana yrityksenä törmännyt usein näkemykseen siitä, että alaa ei perinteisesti ajatella vastuullisena tai ympäristöystävällisenä. Koska muovia joka tapauksessa maailmassa tarvitaan, VMT haluaa olla tekemässä muovin käytöstä vastuullista.

”Haluamme olla alamme edelläkävijä ja profiloitua ennen kaikkea kierrätysraaka-aineiden huippuosaajaksi. Tähän myös kaikki kehitystyömme ja vastuullisuustoimemme tähtäävät”, toteaa Marja Haapanen VMT:n toimitusjohtaja.

VMT valmistamia muovituotteita käytetään teollisuuden tuotannoissa koneiden ja laitteiden osissa. Muovin käyttäminen näissä on perusteltua, sillä materiaalien pitää olla hyvin muotoiltavia ja kevyitä.

”Teemme tuotekehitystämme aina kestävän kehityksen näkökulmasta. Optimoimme muovin käyttöä niin, että käytämme aina oikeaa, käyttökohteeseen soveltuvaa materiaalia. Tuotesuunnittelussa pyritään siis tekemään tuotteista optimaalisia ja toimivia siten, että niihin saadaan vaaditut lujuusominaisuudet mahdollisimman vähällä muovinkäytöllä. Pidämme myös osaltamme huolen siitä, että tuote kestää käyttöikänsä eli elinkaari on mahdollisimman pitkä”, Haapanen taustoittaa.

 

Kierrätysraaka-aine on ympäristöystävällinen valinta

VMT:n vastuullisesta otteesta kertoo erityisesti kierrätysraaka-aineen käyttömäärän huima nousu. Vielä pari vuotta sitten vain 20 prosenttia VMT:n tuotannossa käytetystä muoviraaka-aineesta oli kierrätysaineita ja loput 80 prosenttia oli uusia raaka-aineita. Nyt luvut on käännetty toisinpäin ‒ 80 prosenttia VMT:n valmistamista muovituotteista tehdään kierrätysmuoviaineista.

Muovikierrätyksen tehostamisen ansiosta raaka-ainevalikoima laajenee ja saatavuuskin parantuu. Uusien raaka-aineiden käyttöönotto vaatii VMT:ltä kuitenkin rutkasti kehitystyötä, josta saatujen onnistumisten myötä kierrätysmateriaalien käyttö on lisääntynyt huomattavasti.

”Tavoitteenamme on nostaa kierrätysraaka-aineista valmistettujen tuotteiden määrää entisestään”, linjaa Haapanen ja toteaa, että aina on kuitenkin pieni määrä teknisiä tuotteita, joissa uutta raaka-ainetta ei ominaisuuksien vuoksi voida korvata kierrätysraaka-aineilla.

”Pyrimme kuitenkin edelleen kasvattamaan kierrätysraaka-aineen käyttömäärää, ja teemme asian kanssa paljon töitä.”

Kierrätysraaka-aineiden puolesta puhuvat myös tieto siitä, että tulevaisuudessa uusien raaka-aineiden saaminen vaikeutuu ja hinnat kasvavat. Samaan aikaan kierrätys tehostuu ja koneet mahdollistavat kierrätysraaka-aineiden paremman käytön.

”Kierrätysmuovi on jo olemassa, joten kannattaa käyttää sitä. Kunhan muovinkierrätyksessä pidetään raaka-aineet puhtaina, niitä voidaan käyttää lukemattomia kertoa uudestaan.”

 

Satsaus tuotekehitykseen kannattaa

VMT:llä on käytössään kaksi eri prosessia, ruiskuvalu ja puhallusmuovaus. Ruiskuvaluprosessissa on perinteisesti ollut kierrätysaineita saatavilla, ja periaatteessa kierrätysaineidenkäyttö ruiskuvalutuotteissa on myös helpompaa. Puhallusmuovausprosessiin taas on ollut vaikeuksia saada raaka-aineita kierrätysaineina.

”Puhallusmuovausprosessi on myös vaikeammin hallittava, ja aiemmin meillä on ollut vain tietyt jakeet, joista tuotteita on saatu onnistumaan. Me VMT:llä olemme paiskineet töitä sen eteen, että puhallusmuovausprosessi saataisiin hallintaan myös kierrätysraaka-aineilla, ja sopivan raaka-aineen löydyttyä kova työ alkaa tuottamaan tulosta”, iloitsee Haapanen.

Puhallusmuovaukseen soveltuvassa kotimaisessa uusioraaka-aineessa Fortum Circossa hyödynnetään kuluttajilta kerättyä jätemuovia. Circossa on rouhittuna lähinnä muovipakkausjätteitä, kuten pesuainepulloja ja muuta pullo- ja kanisteritavaraa.

”Olemme saanet Circon toimimaan puhallusmuovausprosessin raaka-aineena, ja sitä hyödynnämmekin nyt todella paljon. Circon hyvä puoli on se, että sen saatavuus on turvattu. Kierrätysmateriaaleissa on usein se ongelma, että raaka-ainetta saattaa tulla vain yksi satsi. Kun lähdemme valmistamaan jotain tuotetta, meidän pitää varmistaa, että raaka-ainetta on jatkossakin saatavilla, sillä usein tuotteita valmistetaan useiden vuosien ajan”, kuvailee Haapanen.

 

Investoinneilla hiilijalanjäljen kimppuun

VMT:n sisäinen kierrätys on jo pitkään ollut hyvällä mallilla. Yritys käyttää omasta hukkamateriaalistaan liki sata prosenttia uudelleen. Hukkamateriaali menee suoraan kuljettimia pitkin rouhimella ja sieltä rouhimelta uudestaan tuotteisiin.

”Isoimpia tuotteita emme ole saaneen rouhittua omassa tuotannossa, ja nämä on viety yhteistyökumppanillemme Kuortaneelle rouhittavaksi ja sen jälkeen raaka-aine on palautunut meillä takaisin käyttöön. Nyt olemme investoimassa tämän vuoden aikana järjestelmään, jonka avulla nämä isotkin tuotteet pystytään rouhimaan itse”, Haapanen kertoo.

”Näin kiertoa tehostetaan entisestään ja päästään eroon ylimääräisistä kuljetuksista, joka osaltaan pienentää hiilijalanjälkeämmekin.”

 

Aktiivista työtä vastuullisuuden eteen

VMT:llä etsitään jatkuvasti asioita, jotka voitaisiin tehdä paremmin vastuullisuuden ja ympäristön näkökulmasta.

”Haluamme koko ajan tehdä pieniä toimenpiteitä energiatehokkuuden ja ylipäätään ympäristöasioiden eteen”, Haapanen vahvistaa. Vastuullisuustoimet yltävät myös henkilöstöasioihin.

”Huolehdimme tästä omasta päästämme niin, että kaikilla olisi asiat kunnossa. Olemme satsanneet työturvallisuuden parantamiseen, palkkausjärjestelmän kehittämiseen ja parantaneet henkilöstön terveydenhoitoasioita.”

Työtä kuitenkin riittää jatkossakin. Jatkossa VMT:llä aiotaan panostaa vastuullisuusraportointiin niin, että tehdyistä toimista voitaisiin selkeämmin kertoa niin omalle väelle kuin yhteistyökumppaneille ja asiakkaillekin.

”Tämän vuoden aikana aiomme myös selvittää myös hiilijalanjälkemme laskemista ja kehittää ympäristöasioita muutenkin systemaattisemmin esimerkiksi erilaisten sertifikaattien avulla. Näistä kerromme vielä tarkemmin kevään aikana”, Haapanen avaa.

 

 

Tuotekehitys vie suunnitteluprosessin heti oikeaan suuntaan

Tuotekehitystä tarvitaan niin uuden tuotteen valmistuksessa kuin jo olemassa olevan tuotteen jatkokehityksessäkin. Vaikka sormet syyhyäisivät ja mieli pulppuaisi ajatuksia siitä, millaista ratkaisua tuote tarvitsisi tuekseen, niin neuvomme on kaikille sama:

Ota yhteyttä muovitoimijaan heti, kun ajatus tarpeesta pulpahtaa mieleen.
Se säästää sinulta rahaa ja vaivaa.

Muovituotteiden suhteen paras lisäarvo toimijoilta saadaan silloin, kun heidän tietotaitoaan käytetään jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jokainen muovituote – oli kyse sitten täysin uudesta ratkaisusta tai olemassa olevan ratkaisun kehittämisestä – vaatii heti alkuun tuotekehitystä, jonka aikana käydään läpi muun muassa rakenteelliset ominaisuudet, ympäristön asettamat vaatimukset, mitat sekä valmistusmenetelmä.

Muovituotetoimijoilla on näistä asioista runsaasti kokemusta ja hyvin suurella todennäköisyydellä jo valmiita ratkaisuehdotuksia, joita he ovat hyödyntäneet aiemmissa projekteissa. Samoin muovitoimijoilla saattaa olla repussaan iso valikoima uusia ratkaisuja, joista ei välttämättä omassa yrityksessä ole ollut tietoa.

Oikean suunnan löytäminen tuotteen kehittämiselle heti alkumetreillä säästääkin ratkaisua etsivältä yritykseltä aikaa ja rahaa, sillä suunnittelua ei ole ehditty johtaa harhapolulle.

 

Tuotekehitystä palvelu edellä

Valmistusmenetelmissä on selkeitä eroja sen mukaan, mitkä ovat tarpeet ja mihin ongelmaan tarvitaan ratkaisua. Siksi tärkeintä onkin selvittää ensimmäisenä, mikä on tuotteen koko, miten paljon tuotetta tarvitaan määrällisesti sekä mikä on lopputuotteen ympäristö ja käyttökohde. Nämä määrittävät lopulta sen, mikä on sopiva valmistusmenetelmä tuotteelle.

Me autamme asiakkaan ongelmassaan eteenpäin – niissäkin tilanteissa, kun toteamme, että sopivin valmistusmenetelmä on saatavilla toisella toimijalla. Keskustelemme asiakkaan kanssa tuotteen tarpeista ja yksityiskohdista, ja ohjaamme hänet aina oikeaan suuntaan, tarkoittaa se sitten omaa tuotekehitystä ja tuotantoamme tai jonkun muun toimijan vastaavia palveluita. Näin asiakas pääsee etenemään asiassaan suorinta reittiä.

Mitä tuotekehitys sitten sisältää?
Näin se etenee kohta kohdalta:

  1. Käymme yhdessä perusasiat läpi ja hahmottelemme jo sopivia ratkaisuja paperille tai digitaalisesti piirtämällä. Vaihtelemme mittoja, määrittelemme kokoluokkia ja keskustelemme valmistusmääristä jo karkealla tasolla.
  2. Kun perusasioista on päästy yhteisymmärrykseen, valitsemme valmistusmenetelmän. Kaikissa menetelmissä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, jotka otetaan huomioon valintaa tehtäessä.
  3. Tarkennamme, millaisia ominaisuuksia tuotteen tulisi kestää siinä ympäristössä, johon se sijoittuisi. Tuleeko tuotteen kestää esimerkiksi mekaanista kuormitusta, äärimmäisiä käyttölämpötiloja, meri-ilmastoa, painetta jne.
  4. Seuraavaksi tuotteesta tehdään 3D-piirroshahmotelma, joka toimitetaan asiakkaalle tarkistettavaksi ja pyöriteltäväksi. Tässä vaiheessa vielä tarkennamme mm. Mittoja ja muita asioita, joita asiakkaalla on tällä välin tarkentunut tuotteesta.
  5. 3D-piirroksen pohjalta valmistamme 3D-tulosteen, jota asiakas pääsee lopulta kokeilemaan myös omaan sovellukseensa. Tässä usein kirkastuu vielä lisää se, että mitä komponentilta halutaan.
  6. Palaamme suunnittelupöytään vielä prototyypin testauksessa ilmaantuneiden kehitystoiveiden kanssa. Fiksausten jälkeen teemme uudet 3D-mallinnokset ja prototyypit, joita asiakas voi taas kokeilla.
  7. Kun asiakas toteaa, että prototyyppi on toimiva ja sillä mennään, se lähtee tuotantoon. Mikäli valmistukseen parhaiten soveltuva menetelmä löytyy meiltä, tuote lähtee omaan tuotantoomme.
  8. Käymme vielä tuotannossa läpi sisäistä tuotekehitystä, johon liittyy esimerkiksi tuotannon automatisointiin ja valmistustekniikkaan liittyviä hiomisia.

 

Haluatko lukea lisää valmistusmenetelmistä?

Olemme aiemmin avanneet valmistusmenetelmiä blogissa Menetelmien viidakko – säiliömäiset kappaleet. Blogissa kerrotaan tarkemmin erityyppisten säiliömäisten tuotteiden valmistusprosessista ja siitä, mitä kaikkea tulee ottaa huomioon valmistusmenetelmää valittaessa. Siirry blogitekstiin tästä.

Tutustu teknisiin muoviratkaisuihin Alihankintamessuilla

Tule tutustumaan toimintaamme Alihankintamessuille Tampereelle syyskuun lopussa! Olemme teknisiä muovituotteita suunnitteleva ja valmistava perheyritys. Tarjoamme 50-vuoden kokemuksella kokonaisvaltaisia muoviratkaisuja.

Nykyaikainen tuotantomme mahdollistaa kustannustehokkaan ja vastuullisen teknisen ruiskuvalu- ja puhallusmuovaus-sopimusvalmistuksen. Tutkimme ja otamme käyttöön uusia sovelluksia ja kierrätysraaka-aineita jatkuvasti. Keskustelemme mielellämme uusista ratkaisuista ja raaka-aineiden mahdollisuuksista sinunkin kanssasi.

Alihankinta-messut on aina ollut meille merkityksellinen kohtaamispaikka vanhojen ja uusien asiakkaidemme kanssa. Odotamme innolla, että pääsemme jälleen tapaamaan teitä kaikkia kasvotusten Teams-tapaamisten sijaan!

Tervetuloa keskustelemaan kanssamme kestävistä ja vastuullisista muoviratkaisuista!

Alihankinta 2022 -messut 27.–29.9.2022 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus.

Löydät meidät tutulta osastolta A618.

LISÄTIEDOT: Marja Haapanen, Puh. 040 596 8333

VMT Plastic Solutions | Virtain Muovityö Oy

LinkedIn  |  Facebook  | Instagram

Kierrätysraaka-aineet muoviteollisuudessa – uusi Fortum Circo® mahdollistaa kuluttajien keräysmuovin käytön puhallusmuovauksessa

Kierrätysraaka-aineiden käyttö muoviteollisuudessa on yleistynyt vuosien myötä. Tärkein syy tähän on ympäristönäkökulma ja tavoite pienentää lopputuotteiden hiilijalanjälkeä. Vaikka kierrätysmateriaalien käyttö kiinnostaa ja siihen kannustetaan, on uusiomuovin jalansijaa jarruttanut tähän asti raaka-aineiden epävarma saatavuus.

”Kierrätysraaka-aineiden käytössä on ollut tavallisesti se ongelma, että tarjolla olevat raaka-aineet ovat erilaisia ja niitä on vaihtelevasti tarjolla. Pääosa käyttämästämme kierrätysraaka-aineista on tullut tähän asti rakennusteollisuudesta ja maarakennuksesta, sillä muuta kierrätysmateriaalia ei ole juuri ollut tarjolla, ainakaan riittäviä määriä”, myyntipäällikkö Ville Mäkinen kertoo.

Käytettävissä olevan kierrätysraaka-aineen määrän odotetaan kasvavan lähivuosina, sillä muovin keräykseen ja kierrätykseen kannustetaan nyt myös kuluttajia. EU:n tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä jäsenmaissa kierrätetään jo puolet kotitalouksen muovipakkauksista. Kuluttajien innostus muovin kierrätykseen luo uusia mahdollisuuksia kierrätysraaka-aineiden markkinoille.

Fortum Circo: muovipakkauksista uusiomuoviksi

Suomessa kotitalouksilta kerättyä muovipakkausjätettä käsitellään Fortumin muovijalostamossa Riihimäellä, jossa keräysmuovi lajitellaan ja jalostetaan pieniksi granulaattirakeiksi. Uusi kierrätysmuoviraaka-aine kulkee nimellä Fortum Circo.

”Fortum Circo on kotimainen uusioraaka-aine, joka tuo konkretiaa kuluttajien muovien lajittelulle. On hienoa huomata, että kuluttajat, brändin omistajat ja valmistajat kiinnittivät entistä enemmän huomiota raaka-aineiden alkuperään ja vastuullisuuteen. Neitseelliseen muoviin verrattuna Fortum Circon hiilijalanjälki on noin puolet pienempi. Lisäksi se on materiaalina monipuolinen, ja ominaisuuksia voidaan räätälöidä asiakaskohtaisesti käyttökohteeseen ja tuotantomenetelmiin sopivaksi”, kertoo Anniina Rasmus, Fortum Circon brändimyyntipäällikkö.

”Fortum Circo avaa täysin uudenlaisia mahdollisuuksia, sillä kuluttajilta kerättyä kierrätysmuovia ei ole ollut aiemmin tässä mittakaavassa saatavilla. Näen tämän uuden raaka-aineen etuina erityisesti sen hyvän saatavuuden ja tasaisen laadun. Fortum Circo mahdollistaa sen, että voimme valmistaa kuluttajien muovipakkausjätteestä puhallusmuovaustuotannossamme täysin uusia tuotteita. Odotamme mielenkiinnolla myös tulevaa yhteistyötä Fortumin kanssa kierrätysraaka-aineiden parissa”, Mäkinen iloitsee.

Kierrätysraaka-aineiden käyttö tulevaisuudessa

VMT:n tuotannosta noin 30 % valmistetaan tällä hetkellä kierrätysraaka-aineista. Määrän toivotaan kasvavan lähivuosina. Tuotannon raaka-ainejärjestelmät on uusittu, jotta ne soveltuvat paremmin kierrätysraaka-aineiden käyttöön. Myös omasta tuotannosta syntyvä hukkamateriaali hyödynnetään lähes täysimääräisesti.

”Asiakkaat ovat kiinnostuneita kierrätysraaka-aineista ja kannustamme niiden käyttöön. Tekniset muoviosat valmistamme edelleen uudesta raaka-aineesta, mutta monen muun tuotteen raaka-aineeksi soveltuu myös uusiomuovi. Selvitämme aina asiakkaan kanssa, onko kierrätysraaka-aineen käyttö mahdollista”, Mäkinen sanoo.

”Haluamme käyttää muovia viisaasti ja valita juuri oikean raaka-aineen oikeaan kohteeseen”, toimitusjohtaja Marja Mäkinen toteaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!
Lisätietoa Fortum Circosta: www.fortum.com/circo

 

Digitaalinen koneiden tehokkuusseurantajärjestelmä käyttöön myös ruiskuvaluosastolle

 

Ruiskuvalutuotannossa on otettu käyttöön uusi koneiden tehokkuudenseurantajärjestelmä (OEE). Järjestelmä otettiin käyttöön puhallusmuovauksen puolella vuosi sitten, ja nyt seurantajärjestelmä on asennettu myös ruiskuvalukoneisiin. Tuotantopäällikkö Erkki-Jussi Lahtinen kehuu, että molempien tehtaiden tuotantoa voi seurata nyt digitaalisesti ja kokonaistilanteen näkee jo muutamalla silmäyksellä.

”Järjestelmän kautta voidaan seurata koneiden toimintaa reaaliajassa. Järjestelmästä näkee helposti jokaisen koneen käyttöasteen, tavoiteajan, todellisen tuotantoajan, seisonta-ajan ja tuotemäärän. Samalla voidaan seurata viallisten kappaleiden eli hävikin määrää”, Lahtinen kertoo.

Järjestelmä antaa yritysjohdolle arvokasta tietoa tuotannon tilanteesta, mutta samalla se toimii käytännön työvälineenä koneita valvoville työntekijöille. ”Järjestelmä ohjaa hyvin päivittäistä tuotantoa ja tekemistä. Tarkoitus on, että tietoja ei tarvitse käydä katsomassa koneelta – riittää, kun kääntää vähän päätä. Puhallusmuovauspuolella meillä on jo hallin seinällä iso näyttö, josta näkee suoraan, missä tuotannon suhteen ollaan menossa ja pian tällainen saadaan myös ruiskuvalupuolelle”, Lahtinen sanoo.

Mutu-tuntuma vaihtui tarkkaan tietoon

Koneiden tehokkuuden seuranta oli hankalaa ennen uuden järjestelmän käyttöönottoa. ”Ihmisellä on sisäänrakennettu tapa vähän sievistellä ja kaunistella asioita. Tämä järjestelmä sen sijaan on lahjomaton – se antaa tarkkaa tietoa koneiden tekemisestä. Myös mahdolliset laatuongelmat nousevat selvästi näkyviin, jolloin päästään paneutumaan heti oikeisiin asioihin”, Lahtinen kertoo.

Data toimii päätöksenteon tukena paremmin kuin mututuntuma. Novotek Oy:n toimittama järjestelmä avaakin täysin uudenlaisen näkymän tuotannon nykytilaan ja kehityskohteisiin. ”Tuotannon kehittämisen kannalta tämä on ihan ehdoton työkalu”, Lahtinen kiteyttää. ”Jos tehokkuuden määritelmä on perustunut käsin kerättyyn tietoon ja uskotaan, että kaikki on kohdallaan, niin tällaisen järjestelmän asennuksen jälkeenhän se varsinainen työ vasta alkaa”, Lahtinen toteaa.

Toiminnan kehittäminen hyödyttää aina myös asiakasta

Asiakkaalle uusi järjestelmäinvestointi näkyy ennen kaikkea parempana laatuna ja toimintavarmuutena. Tarkasti seuratusta tuotantoprosessista saadaan paremmin tunnistettua ja ratkaistua mahdolliset ongelmakohdat ja pullonkaulat. Kun tuotanto toimii tehokkaammin, se mahdollistaa asiakkaalle kilpailukykyisemmät hinnat ja toimitusajat.

”Tiedämme nyt tarkasti, kuinka paljon tuotteiden valmistamiseen kuluu aikaa. Reaaliaikainen tuotannonseurantajärjestelmä mahdollistaa entistä tarkemman hinnoittelun, joten järjestelmän kautta saadulla datalla on iso vaikutus koko tilaus-toimitusprosessiin”, Lahtinen toteaa.

Investointeja myös uusiin koneisiin, robotteihin ja koulutukseen

Koneiden tehokkuudenseurantajärjestelmän lisäksi investointeja on tehty myös koneisiin, robotteihin ja henkilökunnan koulutukseen. Ruiskuvalutuotanto saa vielä loppuvuoden aikana uuden ABB:ltä hankitun robotin ja alkuvuonna uuden ruiskuvalukoneen.

Vaikka uudet koneet ja robotit ovat erinomainen tapa tehostaa tuotantoa, on yrityksen tärkein voimavara henkilökunnan osaaminen. Henkilökuntaa koulutetaan uuden robotin käyttöön muun muassa ABB:n opetuslaboratoriolla. Tämän lisäksi osaamista kehitetään ensi vuonna alkavilla automaatio- ja ruiskuvalukoulutuksilla, jotka on suunniteltu yhteistyössä Tampereen seudun ammattiopisto Tredun kanssa.

”Henkilöstön osaamiseen panostamalla vahvistamme yrityksen kilpailukykyä ja varmistamme tulevaisuuden kasvua. VMT:n henkilöstö on jo vuosien ajan ollut mukana kehittämässä toimintaamme ja yritykseemme on muodostunut uudistumisen kulttuuri. Jatkuva kehittyminen vahvistaa osaltaan myös henkilöstön motivaatiota ja työn mielekkyyttä. Haluamme tarjota jokaiselle työntekijällemme mahdollisuuden kehittyä ja oppia uutta, mielekkään työn ohessa”, toimitusjohtaja Marja Mäkinen kertoo.

Menetelmien viidakko – Säiliömäiset kappaleet

Erityyppisiä säiliömäisiä tuotteita on maailmassa paljon, mutta millainen prosessi niiden valmistamisen taustalla on? Säiliömäiset muovituotteet ovat nykyään päivittäinen osa arkeamme virvoitusjuomapulloista huoltoasemien pesunestekanistereihin. Toki arjessamme näkyy säiliöitä myös huomattavasti suuremmassa mittakaavassa. Esimerkiksi kaupungeissa hyödynnetään nykyään vähemmän tilaa vieviä, maan alle upotettuja jätteiden syväkeräyssäiliöitä. Näidenkin rungot kuuluvat säiliömäisten tuotteiden ryhmään.

Helposti havaittavien säiliöiden lisäksi on myös hieman tuntemattomampi teknisten säiliöiden ryhmä. Nämä säiliöt ovat sellaisia, jotka lymyävät koneiden ja laitteiden uumenissa mahdollistamassa niiden toimintoja. Joskus osat eivät näy käyttäjälle ollenkaan koko tuotteen elinkaaren aikana.

Säiliömäinen tuote vaatii valmistusmenetelmältä enemmän

Miten sitten määritellään säiliömäinen muovituote? Vaikka kenttä onkin kattava, niin tietyt reunaehdot auttavat joukon rajaamisessa. Säiliömäinen muoto ja sisätilavuutta ympäröivä yhtenäinen ulkopinta ovat määrittelyn perusominaisuudet. Yleensä niin sisä- ja ulkopuolellakin on jokin toiminnallinen tarkoitus.

Säiliömäinen kappale ei kuitenkaan ole sama asia kuin kuorikappale. Alla karkea hahmotelma näiden eroista.

Perinteisessä muovituotteen valmistuksessa muottityökalu pystytään laittamaan tuotteen sisäpuolelle. Säiliömäistä muotoa valmistettaessa muottityökalua ei kuitenkaan voida hyödyntää samalla tavalla, vaan sisäpuoli täytyy saada muovautumaan ikään kuin itsestään. Tämä on ratkaistavissa myös niin, että valmistetaan kaksi kuorikappaletta ja asetetaan ne vastakkain, jolloin syntyy myös säiliötä vastaava muoto. Tämän menetelmän heikkous on se, että se jättää ikävän sauman tuotteen keskelle ja vaatii erillisen liitostavan. Näin mahdollinen riski vuodoille ja muille ongelmille myös kasvaa.

Valmistusmenetelmissä selkeät erot tarpeiden mukaan

Jos säiliömäiselle kappaleelle halutaan aidosti yhtenäinen ja tiivis seinämämuoto, jää vaihtoehdoiksi kaksi valmistusmenetelmää: puhallusmuovaus ja rotaatiovalu. Näitä kahta verrataan toisiinsa usein kilpailijoina, mutta todellisuudessa kyseessä on kaksi hyvin erilaista valmistusmenetelmää, joilla on selkeät omat vahvuusalueensa.

Valmistusmenetelmää valittaessa on hyvä palata seuraavien peruskysymysten äärelle:
– Mikä on tuotteen koko?
– Miten paljon tuotetta tarvitaan määrällisesti?
– Mikä on lopputuotteen ympäristö ja käyttökohde?

Vastaukset kahteen ensimmäiseen kysymykseen tekevät aika selkeän karsinnan puhallusmuovauksen ja rotaatiovalun välillä. Koosta puhuttaessa säiliömäiset tuotteet mitattaan tilavuutena. Puhallusmuovauksen tehokas hyödyntäminen onnistuu parhaiten noin kahdesta desilitrasta aina 300–400 litraan saakka. Siitäkin ylöspäin toki pääsee, mutta työkalun kokoluokka alkaa kasvamaan niin korkeaksi, että pohjoismaisille valmistusmäärille investointiluokat alkavat olemaan turhan suuret. Kun puhutaan kuutioista tai vähintään yli 500 litran kappaleista, selkeä valinta on rotaatiovalu.

Sarjatuotantoa vai pienempiä eriä?

Kun pohditaan tuotteiden valmistusmääriä, hyvä volyymin mittari on vuosimenekki. Valmistusmäärä tuo jälleen kahden eri menetelmän vahvuudet esiin. Puhallusmuovaus voidaan luokitella sarjatuotantomenetelmäksi, sillä tuotteiden valmistussykli on verrattaen lyhyt (ykkösminuutteja) ja tuotteiden laadullinen toistuvuus on korkeaa tasoa. Valmistetavissa tuotteissa on siis keskenään hyvin vähän laadullista heittoa. Sarjatuotantomenetelmäksi puhallusmuovausta voi kutsua myös siitä syystä, että se pitää volyymista: mitä korkeammalle vuosivolyymi kasvaa, sitä tehokkaammaksi puhallusmuovaus nousee.

Nopean prosessin johdosta puhallusmuovauksen vahvuus onkin tuotteiden tehokas yksikkökustannus.
Hieman korkeahko työkalukustannus saattaa helposti karsia menetelmän listalta, varsinkin kun puhutaan pienemmistä tuotemääristä vuositasolla. Puhallusmuovauksen muottityökalut ovat aina koneistettuja ja vesijäähdytettyjä teräs- tai alumiinimuotteja. Puhallusmuovauksessa muottityökalun täytyy olla rakenteeltaan verrattain kestävä, että se pystyy pitämään kasassa muotin sisälle saatetun paineilman (6-8bar).

Vankkarakenteisina möhkäleinä ne ovat myös pitkäikäisiä ja kestävät oikein käsiteltynä helposti koko tuotteen elinkaaren. Muottikustannuksista huolimatta todellisuudessa kohtuullisen pienetkin sarjat ovat jo puhallusmuovauksella kannattavia. Hyvänä nyrkkisääntönä on, että kun tuotteiden vuosittainen tarve alkaa olla 500 kappaleen luokkaa, kannattaa puhallusmuovausta pitää tarkastelussa mukana. Valmistusmäärissä ei tule myöskään heti raja vastaan, sillä menetelmä taipuu jopa satoihin tuhansiin kappaleisiin saakka yhden muotin voimin.

Rotaatiovalu taas on vuosimenekin näkökulmasta parhaimmillaan pienissä sarjoissa, alle 500 kappaleen vuosivolyymissa. Sen muottityökalut voivat olla rakenteeltaan puhallusmuovausta kevyempiä, jopa ohutlevystä työstettyjä. Tämän mahdollistaa rotaatiovalun paineeton valmistusprosessi, joka samalla pystyy pitämään muottityökalun kustannukset maltillisina. Tosin nykypäivän tuotemuotoilu ja vaativat toiminnalliset muodot ovat pakottaneet myös rotaatiovalumuotit koneistettavien työkalujen maailmaan, jolloin liikutaan hintaluokaltaan puhallusmuovausmuottien kanssa tasoissa. Rotaatiovaluprosessille on ominaista hieman pidempi valmistussykli (kymmeniä minuutteja). Tästä johtuu myös rotaatiovalutuotteiden yksikkökustannusten korkeampia hinta.

Puhallusmuovaus tuo keveyttä, rotaatiovalu mahdollistaa terävät kulmat

Myös ympäristötekijöillä on vaikutus valmistusmenetelmän valintaan. Ympäristötekijöiksi ajatellaan muun muassa käyttölämpötilat, kemialliset rasitukset ja mekaaniset kuormitukset. Tässä tekstissä verratuissa menetelmissä käytössä olevat muoviraaka-aineet ovat melko lailla samat, joten valmistusprosesseille ominaiset erot, kuten seinämän vahvuus, tuovat eniten eroavaisuutta.

Puhallusmuovaustuotteet ovat yleensä selkeästi kevyempiä johtuen paremmasta seinämävahvuuden hallinnasta. Tuotteen seinämävahvuudet voidaan säätää tarkasti, jolloin pystytään valmistamaan kevyitä rakenteita. Pieni heikkouskin tästä menetelmästä kuitenkin löytyy. Terävien ulkonurkkien muodostaminen voi olla hieman hankalaa, sillä muovausprosessi perustuu materiaaliaihion venyttämiseen.

Rotaatiovalulla tilanne on lähestulkoon päinvastainen: terävät muodot ja nurkat sisältävät yleensä moninkertaisen määrän materiaalia tasaisiin seinämiin ja pyöreään muotoon nähden. Tästä syystä lopputuotteet rotaatiovalussa ovat usein melko raskaita. Parhaiten tuotteet menetelmien välillä erottaakin painosta. Rotaatiovalutuotteissa on hieman järeämpi tuntuma – jossain sovelluksissa tästä saattaa olla hyötyä.

Yhteenveto menetelmistä:

  • Eri kokoisten säiliömäisten tuotteiden valmistus:
    • 2 dl – 500 l  Puhallusmuovaus
    • 500+ l  Rotaatiovalu
  • Säiliömäisen tuotteen vuosimenekki
    • >500kpl  Puhallusmuovaus
    • <500kpl  Rotaatiovalu (joissain tilanteissa myös puhallusmuovaus)
  • Tuotteen ominaisuudet
    • Puhallusmuovaus
      • Pyöreät muodot
      • Kevyt, seinämän vahvuus hyvin hallinnassa (Terävät nurkat vaativat huomiota)
      • Hyvä kemiallisen rasituksen kesto
    • Rotaatiovalu
      • Mahdollisuus terävämpiin muotoihin
      • Raskaampi rakenne, runsas seinämänvahvuus (Vahvat nurkat)
      • Hyvä kemiallisen rasituksen kesto

OEE:n käyttöönotto nostaa Lean-toimintamme seuraavalle tasolle

Kehittäminen ja tuotantomme virtaviivaistaminen ovat olleet kantavia teemoja toiminnassamme viimeisten vuosien aikana. Erilaiset järjestelmien ja Lean-ajattelun hyödyntäminen ovat auttaneet selkeyttämään prosessejamme, mikä vaikuttaa suoraan niin sisäiseen työskentelyyn kuin myös asiakkaidemme saamaan palveluun ja tuotteisiin.

Viimeisimpänä projektinamme otimme käyttöön koneidemme tehokkuuden seurantajärjestelmän (OEE), joka on ollut nyt käytössä viime syksystä lähtien. ”Seuraamme tällä hetkellä järjestelmän kautta puhallusmuovikoneita, ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä hyötyihin, joita olemme uudistuksen myötä saavuttaneet”, kertoo projektia luotsannut tuotantopäällikkö Erkki-Jussi Lahtinen.

 

Tarkkaa tietoa, tehokkuutta ja kilpailukykyä

Novotek Oy:ltä tilattu seurantajärjestelmä on tuonut runsaasti etuja mukanaan. ”Musta tuntuu” -ajattelu on vaihtunut faktaan pohjautuvaan tietoon: pystymme tarkasti seuraamaan mitä koneissamme tapahtuu, miten paljon muovikappaleita valmistamme tietyllä aikajänteellä ja virheiden sattuessa tiedämme tarkalleen, missä kohtaa ne ovat tapahtuneet. Järjestelmän asennus sujui vaivattomasti ja työntekijämme ovat omaksuneet järjestelmän käytön nopeasti.

”Koko tuotantoprosessi ja sen tuottavuus on tarkasti seurattavissa, ja ajon aikana pystymme nopeasti reagoimaan mahdollisiin ongelmiin, jolloin aikahäviöt jäävät minimiin”, Lahtinen selostaa ja jatkaa: ”Tämä on tuotannonkehitykselle- ja ohjaukselle tärkeä, nykypäivän standardien mukainen työväline, joka tukee erinomaisesti Lean-toimintaamme.”

Järjestelmän käyttöönotto on tuonut mukanaan myös kilpailukykyä. Tarkempi analysointi ja pullonkaulojen tunnistaminen on vähentänyt hävikkiä sekä mahdollistanut kilpailukykyisemmän hinnoittelun, toimitusajan ja toimitusvarmuuden tarjoamisen asiakkaalle. ”Toimintamme kehittäminen, riippumatta osa-alueesta, vaikuttaa aina positiivisesti myös asiakkaittemme tyytyväisyyteen”, Lahtinen täsmentää.

 

Kehitystyö jatkuva osa arkea

OEE-järjestelmän lisäksi olemme viime vuosien aikana uudistaneet muun muassa kierrätysmateriaaleja hyödyntävän raaka-aineiden syöttöjärjestelmän ja koneiden huoltojärjestelmän. ”Tällä hetkellä olemme keskittyneet varastointijärjestelmän (ERP) laajempaan käyttöönottoon, jonka myötä varastomme seuranta tulee kohentumaan huomattavasti.”

 

Lahtisen mukaan tiedossa on projekteja jo seuraavillekin vuosille: ”Vaikka paljon olemmekin jo saaneet aikaan, niin kyllä mielenkiintoisia kehityskohteita vielä löytyy.” Tiedossa on ainakin ruiskuvalupuolella koneiden siirto isompaan tilaan, mikä kohentaa sisälogistiikkaa huomattavasti. Samalla hallien visuaalisuutta ja viihtyisyyttä pyritään parantamaan ja yhtenäistämään. OEE-järjestelmä tullaan myös laajentamaan ruiskuvalukoneiden seurantaan. ”Meillä löytyy paljon hyviä ideoita, mutta tavoitteenamme on saattaa yksi projekti kerrallaan kunniakkaasti maaliin,” Lahtinen summaa.

 

Haluatko kuulla lisää toiminnastamme? Ota rohkeasti yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!

Pintakuvioitu muovituote

Muotin etsauksella lisäarvoa muovituotteeseen – viimeistelty ilme, helppohoitoisuus ja kustannussäästö

Muotin etsaus – design pintastruktuuri

Muotin etsaus antaa mahdollisuuden tehdä muovituotteelle erilaisia designpintoja esimerkiksi marmori- tai nahkajäljitelmää, rasterointia tai viivoitusta. Etsausprosessissa muotin pintaan syövytetään kemikaaleilla haluttu kuvio. Muovituotteen pintaan jäävän kuvion syvyys riippuu etsausaineen vahvuudesta ja vaikutusajasta. Menetelmällä ei voi tehdä syviä kuvioita vaan vaikuttaa ainoastaan pintastruktuuriin.

Rasteroitu pinta puhallusmuovatussa ilmakanavassa

Pintastruktuurin hyödyt asiakkaalle

Pintastruktuuri tekee muovikappaleesta viimeistellyn näköisen. Asiakkaan tuotteessa pintastrukturoitu muovikappale on mahdollista jättää näkyviin pintaosana.

Viimeistelty design tuo lisäarvoa kokonaisuuteen. Se on helppo pitää puhtaana ja on kestävä.

Asiakkaan suunnitelu- ja kokoonpanoprosessit helpottuvat, kun muovikappaletta ei tarvitse pinnoittaa tai verhoilla. Pintakuvioinnin avulla voidaan jättää pois työvaiheita, mikä nopeuttaa kokoonpanoa asiakkaan päässä ja tuo kustannussäästöjä.

Valmistettavien kappaleiden hinta ei juurikaan nouse. Menetelmä on investointi asiakkaan omistamaan tuotantomuottiin.

Case Avant Tecno

Avant Tecnon kuormaajiin asennetaan puhallusmuovattuja ilmakanavia, jotka on pintastrukturoitu. Muottiin tehty etsaus mahdollistaa sen, ettei ilmakanavaan tarvitse lisätä erillistä verhoilua.

– Alkuperäinen idea oli lisätä muovituotteeseen verhoilu liimaamalla, mutta totesimme, että on parasta tehdä muotti etsattuna. Siten kappaleen pintaan saatiin haluamamme struktuuri, johon olemme olleet todella tyytyväisiä. Pinnassa imitoitiin vähän sitä keinonahkaista pintaa, mitä alunperin mietimme. Se näyttää siistiltä ja istuu hyttiin hyvin. Kun pinta on suoraan muovituotteessa, siitä syntyy iso kustannussäästö, asiakas huomauttaa.

VMT – Ammattitaitoinen kumppanisi

Se miten hienovarainen strukturoitu pinta saadaan siirtymään valmiiseen muovituotteeseen, vaatii ammattitaitoa. Menetelmä on perinteisesti ollut käytössä ruiskuvalumuoteissa. Olemme VMT:llä laajentaneet osaamistamme saman menetelmän käyttämiseen asiakaslähtöisesti myös puhallusmuovausmuoteissa.

Kiinnostuitko?

Kysy lisää myynnistämme!

 

Muoviteollisuuden asiantuntijat ovat aina käytettävissäsi.
Ota rohkeasti yhteyttä.