Puhallusmuovauksen pioneeri eläkkeelle

Rekrytarina

Puhallusmuovauksen pioneeri eläkkeelle

Ohikulkijat saattoivat ihmetellä Kiertotiellä mitä VMT:n, pihassa tapahtui, kun kahvihuoneet pöydät oli kannettu ulos ja väki nauttii iltapäiväkahvit kitaramusiikin säestyksellä toimiston pihassa.

Oli hyvä pysähtyä kaiken kiireen ja jatkuvan kehittämisen keskellä tarkastelemaan, yksilön kautta, teollisuusyrityksen maraton matkaa ja miettimään sitä sinnikkyyttä, jota sekä yrittäjiltä, että työntekijöiltä vaaditaan.

Juhlistamisen aiheena oli pitkän työuran VMT:ssä tehneen Veikko Tuomisen läksiäiset.

– Kotimatkalla poikkesin Olavi Mäkisen juttusilla, muistelee Tuominen torstaita vuonna 1992. Mäkinen oli heti keskustelun päätteeksi ehdottanut, että voisiko Tuominen aloittaa heti.

– Ehdotin että josko sittenkin maanantaina vasta voisin aloittaa, Tuominen kertailee Mäkiselle ensi tapaamista.

Tuomisen työtehtäviin kuuluivat vuosien varrella kaikki Virtain Muovityön keskeisimmät muovimenetelmät ja niiden tunteminen ja ongelmien ratkaisu ja hän oli aina kehittämistyön keskellä. Johto korostaa Tuomisen tekemää pioneerityötä puhallusmuovauksen parissa, jonka päälle koko nykyinen tuotanto on rakentunut.

– Välillä tuli soiteltua sinne kotiinkin, kiittelee kärsivällisyydestä myös Timo Nieminen, joka toimii Tuomisen aisaparina puhallusmuovauksen keskiössä.

Ensimmäiset puhallusmuovauslaitteet tulivat Virroille VMT:lle vuonna 2001, mistä käynnistyi nykyisen tuotannon rakentaminen. Vuonna 2008 siirrettiin koko tuotanto Kiertotielle.

Tuominen itse suhtautui puheisiin rauhallisesti ja kiitteli yrittäjiä toimeentulosta ja yrityksen luotsaamisesta välillä hankalinakin aikoina. Eläkkeelle jäämisen tunnelmat olivat kaksitahoiset, sillä kahdenkymmenkahden vuoden aikana Virtain Muovityöstä oli tullut kuin toinen koti Tuomisen omin sanoin. Hänellä oli vielä vuoden vaihteen tienoilla pitkä sairasloma, josta kuitenkin oli halu palata vielä työn ääreen.

– Koin että kuntoudun siten nopeammin, Tuominen summailee.

Nyt Tuomisen mukaan lähtee muistojen lisäksi vetävä ruohonleikkuri, jolla kuulemma riittää käyttöä parissakin pihassa kesän aikana. Tuomista ei itse saatu läksiäissä soittelemaan itse mutta kitaraharrastuksellekin lienee nyt enemmän aikaa.

 

Mitä on puhallusmuovaus? Lue lisää täältä.
Muoviteollisuuden asiantuntijat ovat aina käytettävissäsi.
Ota rohkeasti yhteyttä.