Tuotekehityksellä kustannustehokkuutta

Rekrytarina

Tuotekehityksellä kustannustehokkuutta

Virtain Muovityössä laatupäällikönä toimii Aarno Sutinen. Tampereen Teknillisen korkeakoulun nyk. Teknillinen Yliopiston muovitekniikan DI on ollut Virtain Muovityön palveluksessa jo vuodesta 2004 asti.

– Aarnolla on ollut iso rooli laatujärjestelmien sertifioinneissa, kertoo toimitusjohtaja Marja Mäkinen laatupäällikön isoimmista tehtävistä. Vuonna 2016 Virtain Muovityö sertifioitiin ISO9001 laatujärjestelmään.

Pari vuotta myöhemmin 2018 saatiin maaliin ISO14001-sertifiointi. Yleisesti Sutinen huolehtii laadunvalvonnasta sekä työohjeiden laatimisesta tarpeen mukaan.

Aarno Sutinen on tuotekehitystyössä myös keskiössä. Työnkuvaan kuuluu sekä tuotteiden piirtämistä, mallintamista että muottisuunnittelua. Tuotekehitystyössä on huomioitava sekä asiakkaan tarpeet että menetelmän vaatimukset. Sutisen pöydältä kuitenkin syntyy ratkaisuja, joka usein vähentävät asiakkaalta kokoonpanossa minuutteja, säästävät raaka-ainetta ja pienentävät kokonaiskustannuksia.

Sutinen myös päivittää osaamistaan. Viimeksi syksyllä 2019 K messuilla Saksassa oli tilaisuus tutustua erityisesti kestävän kehityksen ratkaisu-uutuuksiin.

– Messut ovat hyvä alusta päivittää tietonsa. Tutustuin erityisesti puhallusmuovausmuottien suunnitteluun sekä uuden koneen myötä myös ruiskuvalumuottien suunnittelun kehitykseen, toteaa Sutinen.

Tiiviin työn tasapainoksi erityisesti kesällä Aarnon voi löytää Golf-Virtain kentältä. Golf-harrastuksen hän on aloittanut jo vuonna 1992 paikallisella viheriöllä.

Muoviteollisuuden asiantuntijat ovat aina käytettävissäsi.
Ota rohkeasti yhteyttä.