Niemisen Timo otti kevättalvella 2018 hoidettavakseen, Virtain Muovityön kasvaessa, pääluottamusmiehen tehtävät. Timon löytääkin usein keskusteluista, oli kyse sitten laadusta, tuotannon kehittämisestä tai henkilöstöasioista.
Hänelle onkin kertynyt VMT:llä eri tehtävistä yli 18 vuoden kokemus.
– Kurssin kautta päädyin tänne, tuumii Timo ja muistelee olleensa ohjelmointikurssilla, kun päätyikin aivan eri hommiin Virtain Muovityöhön. Timo oli puhallusmuovauksen pioneereja VMT:llä ja yhdessä opeteltiin uutta tekniikkaa. Vuosien varrella lähes kaikki työt ovat tulleet tutuiksi tuotantotiloissa.
Puhallusmuovausmuottien asennukset, säätämiset ja opastaminen ovat tällä hetkellä Timon päätyötä. Tarpeen tullen hyppää hän trukin penkillekin ja hoitaa varsinkin iltavuorossa monipuolisesti tarvittavia tehtäviä.
Timo tunnetaan VMT:lläkin kovana kiekkomiehenä. Hän on jo useamman vuoden valmentanut Kiekko-Karhuissa maalivahteja ja pelaa itsekin ikämiehissä.
– Pari kertaa viikossa tulee käytyä jäällä, hän laskeskelee.
Junnuna Kangasalla ja KooVee:ssa pelanneella kiekkoharrastajalle tuli välillä noin seitsemäntoista vuoden tauko harrastuksesta mutta 1997–98 innostui uudelleen Kiekko-Karhujen kanssa jääkiekosta. VMT:n pihasta saattaa löytyä Timon polkupyörä, jolla pääluottamusmies hurauttaa kelin salliessa töihin.