Myyntipäällikkö Jere Olkkonen on paiskonut hommia VMT Plasticilla nyt puoli vuotta. On siis oikea hetki kysyä, miltä työt ovat maistuneet ja samalla selvittää, mikä Olkkonen on miehiään. Virtolaiseksi Olkkosta ei ehkä ihan vielä voi sanoa, vaikka Tampereelta käsin töitä tekevä myyntipäällikkö onkin tuttu näky myös VMT Plasticin päämajassa Virroilla.
”Meillä on viikoittaiset tuotekehityspalaverit, joissa on hyvä olla aina paikan päällä mukana”, avaa Olkkonen. Myyntipäällikön rooli VMT Plasticilla kiinnosti Olkkosta useastakin syystä, mutta erityisesti työ hieman pienemmässä yrityksessä tuntui kiinnostavalta.
”Yrityksestä jäi heti alkujaan hyvä mieli, kun kävin VMT Plasticin väen kanssa juttelemassa. Myyntipäällikkönä arvostan erityisesti sitä, että matala organisaatiorakenne mahdollistaa nopeiden päätösten ja muutosten tekemisen tarvittaessa”, kuvailee Olkkonen.
”Pidän siitä, että keskustelu on ollut alusta saakka suoraa ja asiat ovat edenneet sovitusti.”
Tanskasta Tampereen seudulle
Diplomi-insinööriksi valmistuneella Olkkosella on rautainen kokemus teknisestä myynnistä ja erityisesti viennistä. Olkkonen pestattiin valmistumisen jälkeen UPM:n riveihin ja vuosikymmenen mittaiseksi venynyt työrupeama veikin miehen Lappeenrannan ja Lahden kautta lopulta Kööpenhaminaan neljäksi vuodeksi.
”Työni oli pääasiassa vientipuolen kaupantekoa”, summaa Olkkonen, joka päätyi Tanskasta palattuaan Pirkanmaalle ja Teknikumilla Sastamalassa vierähtikin kymmenisen vuotta.
”Tuolloin rooliini kuului teknistä myyntiä ja myynnin johtamista Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Pohjoismaiden markkina on minulle se tutuin, vaikka jonkin verran on kokemusta myös Kiinasta.”
Uusasiakashankinnasta tunnettuuden lisäämiseen
Tällä hetkellä Olkkosen työpöydällä on muun muassa VMT Plasticin uusasiakashankinta ja tunnettuuden lisääminen. Näillä toimenpiteillä halutaan vahvistaa pohjaa, josta yrityksen on hyvä alkaa hakemaan kasvua kotimaan lisäksi myös muiden Pohjoismaiden muovituotemarkkinoilla. Olkkonen onkin saanut lähteä rakentamaan siltoja Pohjoismaihin käytännössä tyhjästä. Norjalaisten, tanskalaisten ja ruotsalaisten asiakkaiden kanssa Olkkonen pyrkii asioimaan heidän omilla kielillään ja erityisesti myyntipäällikköä polttelisi päästä verryttelemään työkomennuksella opittua tanskan kieltä.
”Uusien markkinoiden hakeminen on haastavaa ja työajasta kuluu toki iso osa myös kotimaan kuvioissa”, toteaa ja Olkkonen ja kertoo uskovansa, että VMT Plasticin vahva osaaminen kierrätysmateriaalien hyödyntämisessä toimii hyvänä tukijalkana yrityksen kasvutavoitteille.
”Useat yritykset tavoittelevat hiilijalanjäljen pienentämistä ja konkreettisia toimia päästövähennysten saamiseksi. Tässä voimme taatusti auttaa asiakkaitamme omalla työllämme”, Olkkonen toteaa.
Vapaa-aika kentällä ja sen reunalla
Ylöjärvellä asuva Olkkonen solahtaa vapaa-ajallaan lätkäfaijan rooliin – tamperelaisseuroissa pelaavien lasten harrastuksiin ja pääsarjassa pelaavien seurojen otteiden seuraamiseen menee jonkinmoinen siivu vapaa-ajasta. Omiin harrastuksiin kuuluu mm. salibandy, jota Olkkonen joukkueineen pelaa kutosdivarissa. Työelämälle sopivaa vastapainoa löytyy myös mökiltä ja ennen kaikkea mökkeilyn mahdollistamasta nikkaroinnista.
”Omakotitaloa ei viitsi ruveta korjaamaan näillä taidoilla, mutta mökillä voi nikkaroida vähän sinne päin”, Olkkonen naurahtaa.