Ysiluokkalainen Emmi Kulma-aho tuli VMT:lle kesätöihin kesäkuussa kahdeksi viikoksi. VMT vaikutti hänen mielestään mukavalta paikalta ja VMT:n toimitusjohtaja Marja Mäkinenkin oli jo entuudestaan tuttu, joten hän tarttui tuumasta toimeen ja haki yritykseen kesätöihin.
Vaikka kyseessä on Emmin ensimmäinen varsinainen kesätyö, on hän tottunut työskentelijä. Emmi on innokas 4H:lainen ja tekee yhdistyksen kautta erilaisia kodinhoitokeikkoja. Eniten Emmi on kuitenkin keskittynyt omaan lastenhoitoapua tarjoavaan yritykseensä, ja keikkoja lastenhoitoon tulee myös 4H:n suunnalta. Varhaiskasvatuksen puoli onkin yksi häntä kiinnostavista aloista. Nyt onkin hyvä kohta tutustua erilaisiin aloihin tulevia alavalintoja ajatellen, sillä peruskoulun viimeinen vuosi käynnistyy pian:
– Tiedän, että haluan tulevaisuudessa tehdä jotain, jossa saan tehdä töitä käsilläni. VMT:llä työskentely on ollut kivaa vaihtelua ja avannut kivasti myös tällaista tuotteiden valmistuksen maailmaa. Olen miettinyt opiskelevani varhaiskasvatuksen opettajaksi, mutta tämänkin tyylinen ala on yksi vaihtoehdoista, pohtii Emmi tulevaisuuden suunnitelmiaan.
Emmin tärkein tehtävä VMT:llä on säätökulmien ja säätöhaarojen pakkaaminen sekä viimeisinä päivinä myös laatikoiden kokoaminen ja pakkaaminen. Kuusituntiset päivät alkavat yhdeksältä ja päättyvät kolmelta, ja tuotteita pakatessa ehtii kuunnella mainiosti podcasteja ja musiikkia luureista. Työn itsenäisyys onkin ilahduttanut Emmiä:
– Koulun päättymisen jälkeen näin kesälomalla on kiva päästä tekemään asioita myös omassa rauhassa, ja tämä on ollut mukavan itsenäistä työtä. Ja jos tarvitsenkin apua, niin aina voi pyytää. Kaikki ovat olleet todella mukavia ja avuliaita.
Arki valmistavan teollisuuden parissa sisältää paljon yksityiskohtia ja tehtäviä, jotka eivät välttämättä ulospäin aukea. Pakkaamisen ohessa Emmi onkin päässyt seuraamaan, mitä VMT:n tuotannon puolella tapahtuu ja mitä kaikkea muovituotteen valmistamiseen voi sisältyä.
– Koneet tekevät tavarat, mutta ihmisillä on kuitenkin siinä suuri rooli. Pitää kuljettaa, viimeistellä, pakata, ja joitain tuotteita viimeistellään vielä enemmän. Työt ovat todella monipuolisia ja erilaisia – tavara ei vain tule koneesta ja siitä valmistetaan joku tuote, vaan valmistamiseen sisältyy tosi monia vaiheita, kertoo Emmi havainnoistaan VMT:n tuotannosta.