Olemme vastuullinen kumppani.
Pyrimme systemaattisesti parantamaan tasoamme vastuullisuudessa. Kaikki lähtee siitä, että tunnistamme toimintamme ympäristövaikutukset ja asetamme tavoitteet toimillemme sekä seuraamme niiden toteutumista. Kehitämme ja ylläpidämme hyviä käytäntöjä prosesseissamme ja toiminnoissamme.
Teemme jatkuvasti pieniä toimenpiteitä energiatehokkuuden ja ympäristöasioiden eteen. Vastuullisuustoimemme yltävät myös henkilöstöasioihin. Olemme panostaneet työturvallisuuden parantamiseen, palkkausjärjestelmän kehittämiseen ja parantaneet henkilöstön terveydenhoitoasioita.
Vastuullisesta otteestamme kertoo erityisesti kierrätysraaka-aineen käyttömäärän huima nousu. Vuonna 2022 jopa 80 % valmistamistamme muovituotteista tehtiin kierrätysmuoviaineista, kun pari vuotta aikaisemmin kierrätysraaka-aineiden osuus tuotannossamme oli 20 %.
Optimoimme muovin käytön aina siten, että käytämme oikeaa, käyttökohteeseen soveltuvaa raaka-ainetta juuri tarvittavan määrän.
Vastuullisena kumppanina kehittämme toimintaamme jatkuvasti. Pyrimme aina hyödyntämään materiaaleja tehokkaasti ja säästämään energiaa, mikä pienentää myös kustannuksia ja näkyy siten positiivisesti myös tuottavuudessa. Nämä ovat myös ISO14001 sertifikaatin keskeisiä asioita.
Olemme ISO14001 sertifioitu kumppani.